Millainen on Afrikka by Jossu:)

Jaa-a, mistä sitä aloittaisi. Afrikka on maanosa, jossa olen aina halunnut käydä ja nyt se toteutui. Kuitenkin Etelä-Afrikka on todellakin kehitykseltään muita Afrikan maita edellä, joten paljon on vielä Afrikasta kokematta ja näkemättä. Onneksi tuli edes vähän käytyä Durbanin ulkopuolella, jolloin näki autosta muutakin maisemaa kuin Durbanin keskustaa ja yliopiston alueita. Auton ikkunasta vilahtavissa maisemissa oli lapsia ilman kenkiä ja talot muistuttivat enemmän savimajoja. Toki Durbanin keskustassakin tuli bongattua ihmisiä nukkumassa asvaltilla vilttiin käpertyneinä ja osa lämmitteli roskapönttöön sytytetyn nuotion äärellä.


Tämä reissu on ollut yksi parhaimmista matkoista, mitä olen saanut kokea. Matkaa odotin hieman jännittyneenä, koska asiat ovat täällä kuitenkin niin eri tavalla kuin kotona Suomessa ja matkustin yksin pitkän matkan. Onneksi minulla oli mahtava opas (kiitos Ellu!!), joka myös suunnitteli päiviemme ohjelmat  Olin jo ensimmäisenä päivänä yhtä hymyä nähdessäni upeat hiekkarannat meren rannalla, palmupuiden kasvavan kaikkialla ja aurinkokin lämmitti ihoa mukavasti. En ole koskaan aiemmin ollut rantalomalla, joten tätä ”rantalomaa” on vaikea muiden enää peitota. Tämä on kyllä ollut melkoinen aktiiviloma, mutta pidän sellaisista lomista.



On ollut mahtavaa oppia uusia asioita paikallisesta kulttuurista mukaan lukien yliopistomaailma. Ensimmäistä kertaa olen istunut luennoilla, jossa opettaja haukkuu oppilaita tyhmiksi ja kertoo, kuinka pettynyt hän on heihin. Opettajalla on myös kyllä puutteita tiedoissaan, kun hän kuvittelee Sveitsin kuuluvan Skandinaviaan. Muutenkin hän nöyryytti oppilaita yksi kerrallaan kaikkien muiden oppilaiden edessä, eikä hän viitsinyt itse vaivautua antamaan kysymykseensä oikeaa vastausta, kun kukaan oppilaista ei osannut vastata oikein hänen mielestään.

Yliopistomaailmaan tietenkin kuuluu myös asuntola. Aluksi olin kauhuissani tästä vaaleanpunaisesta vankilasta, mutta nopeasti tähänkin sopeutui ja tosiaan minulla oli oma makuualusta ja -pussi mukana, jottei tarvitse paljaalla lattialla nukkua.


Kaupunkinähtävyyksien lisäksi kävimme myös safarilla, jossa näki kaunista afrikkalaista luontoa paljon Leijonakuninkaasta tuttuja eläimiä. Safarioppaammekin kertoi välillä, että tuo on jokin tietty hahmo Leijonakuninkaasta.


Kaiken kaikkiaan reissu on ollut ikimuistoinen ja mahtava. Olemme saaneet puhua salaista kieltämme ja välillä aiheuttaneet myös hämmennystä sen vuoksi. Olen myös saanut korjata Elisan sanomia, että et voi sanoa suomeksi noin vaikka se englanniksi onkin oikein :D Kerrankin ruoka ja vaatteet ovat olleet halpoja, kun on tottunut Suomen hintatasoon. Liikenne on myös aivan oma juttunsa: ajotaidottomia ja tietämättömiä taksikuskeja, kyyti pick-upin lavalla (lavalle oli rakennettu penkit ja pressu oli tuulensuojana) safarille. Onnekseni pääsin myös käymään merellä ja näkemään Durbanin eri näkökulmasta.

Eikä pidä unohtaa aerobictunteja, joista ensimmäisellä urheiltiin verenmaku suussa ja muutkin olivat erilaisia johon on kotosuomessa tottunut.


Tässä lyhyesti jotain kokemuksistani. Saan olla iloinen, että pääsin kokemaan tämän kaiken Ellun kanssa. En vaihtaisi mitään näistä päivistä pois. Kuitenkin nyt on tullut aika kiittää ja suunnata takaisin kotia päin. Toivottavasti sielläkin paistaa aurinko :)


-Jossu

Jossu Afrikan Maalla

Jossu saapui siis tänne Durbanin aurinkoon viime sunnuntaina ja aamusella hyppäsin taksiin noutamaan tätä pohjoisen ystävääni kentältä. Lievästi siinä tuli kyyneleet silmiin kun tunnistin tutun naaman kentän vilinästä. Ei oo oikeestaan ollu koti-ikävä täällä ollessa, mutta ehkä se sitten jotenki purkautu kun joku tuttu kotoonta ilmesty tänne.


Käytiin viemässä tavarat mun residenssiin, joka kenties hieman kauhistutti ainakin aluksi Jossua, mutta no olinhan mä itekin ekoina päivinä melko kauhuissani tästä pinkistä vankilasta ja sotkusista keittiöistä yms. No nopeesti tähänkin tottuu kuitenki ja nyt en ite edes kiinnitä niin paljoo huomiota pikku juttuihin.
Sunnuntai vietettiin sitten Ushaka Marine Worldissä, ensin Gargo Hallissa käytiin syömässä hienosti äitienpäivä Menut kalojen uidessa koko seinän kokosessa akvaariossa. Itehän soitin kanssa äitille aamupäivästä Äitien päivä terveisin, meinas äiti varmaan tuolilta tippua innostuksesta, kun en tosiaan ole kertaakaan tähän mennessä soittanut. Facebookissa viestejä oon lähettäny, mutta muutoin taitaa olla porukat jo melko tottuneita lukemaan kuulumiset täältä tai naamakirjasta, olenpas ollut huono tytär:D Isille soitin kerran kun pankkikortti ei toiminut ja tekstarin pistin, kun norsuilla ratsastin ja leikitin leijonan pentuja. Mitä sitä turhaa soittelemaan jatkuvasti, eiköhän nuo oo tottunu jo siihen, että olen enemmän poissa kun paikalla.

No niin sitten takaisin kuulumisien päivittämiseen.


Seuraavaksi vuorossa oli siis haiden kanssa uiminen haitankissa. Jossu aluksi hieman oli kauhuissaan ajatuksesta, mutta minä tietysti pakotin sitten, että nyt uikkarit päälle ja lähtään uimaan haiden kanssa. Pikku juttuja näin heti alkuunsa. Loppujen lopuksi haitankki ei siis ollut niin pelottava juttu kuin oikea meressä haihäkissä uiminen. Aion kyllä jossain vaiheessa senkin vielä tehdä, mutta tällä kertaa tyytyminen oli vähän kesympiin haihin, jotka eivät liikoja meihin edes kiinnittäneet huomiota. Hengissä selvittiin ja kivaa oli : )


Maanantaina kippasin yhdet tunnit ja onnekseni toiset ranskan tunnit peruttiin, joten olin vapaa koko päivän. Suuntasimme ensin Durbanin Botanic Gardeniin, joka oli kyllä erittäin kaunis paikka ja olisi ollut täydellisen sopiva picnicille, mutta olimme jo tuhonneet omat eväämme aiemmin koulun kahvilassa. No mukava paikka silti hieman istuskella ja käyskennellä ympäriinsä.


Botanic Gardenista matkasimme Victoria’s Markettiin, jossa myydään siis kaikkea turistikrääsää näin suoraan sanottuna, mutta toisaalta pitäähän sitä jotain tuliaisia ja muistoja hankkia jostain kuitenkin. Hienosti marketissa pitäisi tinkiä myyjien kanssa, jotka laittavat hinnat meille huomattavasti todellisuutta korkeimmiksi. No en nyt voi sanoa meidän olleen kovinkaan tehokkaita tässä tinkimisosiossa, mutta parhaamme yritimme kuitenkin ja tarttuihan sitä mukaan vaikka ja mitä. Nyt ovat melkeinpä tuliaiset ostettu ja yritän Jossun mukana lähettää mahdollisimman paljon tavaraa kotiin päin, sillä muute tulen kyllä olemaan ihan pulassa heinäkuussa.

Iltasella Jossun oli aika kokeilla paikallista aerobiciä, jota olen siis hehkuttanut ihan olan takaa. Sanotaanko nyt näin että Jossu sai kyllä maistaa ihan kunnolla miltä tuntuu melkein kuolla sinne salin lattialle. Ja tehtiin vaan siis yksi tunti, kun yleensä itse teen maanantaisin tuplatunnit. No hyvä vaan hieman liikuntaa ja mikäs siinä kokeillessa ja nähdessä mitä oikeasti täällä teen melkein joka päivä, että ei tämä pelkkää lomaa mullekaan ole.


Tiistaina käytiin hieman shoppailemassa vaatteita Musgrave ostoskeskuksessa ja tarttui Jossun mukaan muutamat mekot, joskin täällä myydään siis tällä hetkellä jo eniten talvivaatteita kuten myssyjä ja villahuiveja, joita me taas ei oikein viitsitä edes ostaa kun kerran on kesä jo tuloillaan kotoSuomessa. Ilta vietettiinkin sitten tietokone luokassa, sillä nettiyhteys ei ole täällä residenssissä kunnolla toiminut koko viikkona ja meidän piti suunnitella meidän viikonloppu matkaa ja tietysti myös päivittää kuulumisia.


Keskiviikot mulla on melko tehokkaita päiviä kun alotan aamun Personal Trainer sessioilla 6.45am ja siitä sitten ranskan tuplatunnit eli 4 tuntia ranskaa ja sitten vielä heti perään yksi politiikan pari tuntinen pläjäys. Ja koska tosiaan koulussa tälläkin hetkellä vielä olen joutui Jossu tulemaan mukanani tunneille. No jotkut tietysti kysyivät, että miksi Jossu tulee mun mukana, mutta toisaalta mitä muutakaan se yksin täällä mun huoneessa tekisi tai että lähtisi ihan yksin jonnekin kaupungille, kun täällä ei tosiaan parane eksyä väärille seuduille edes porukassa. Joten ensin ranskan tunnilla esiteltiin vähän Suomea, hienon power pointti esityksen olin luvannut tehdä kun kerran oli suomalainen kaverikin mukana. Ihmettelivät että ai onks porot ihan oikeita eläimiä vai? Luulivat että niitä on vaan saduissa:D Kylmää talvea kauhistelivat, joskin tykkäsivät lumikuvista. Loppu tunnin Jossu kirjotteli kortteja ja luki lehteä kun mä kärsin ranskan jutuista.


Politiikan tunnilla Jossu näki miten täkäläinen opetuskulttuuri ylistää oppilaita muun muassa haukkumalla oppilaita tyhmiksi olioiksi ja sanoo olevansa erittäin pettynyt joihinkin meistä jne. Oikein ylistävää oli, itsehän olen onneksi hyvin tehnyt kurssikokeen ja ollut ystävällinen proffalle, joten kun tunnin jälkeen kävin kysymässä että miksi minulta ei kysytty mitään suullisessa tentissä tunnilla, sanoi hän vain että jätti joitakin väliin kun olivat jo tarpeeksi hyviä ja siinä sitten pienen hymyn kanssa kysyin että onko ihan ok, jos jätän perjantain tunnit väliin kun on tuo suomalainen ystävä täällä käymässä ja lähdetään viikonloppuretkellekin vielä. Hyvin kävi tämä proffalle : ) Ihanaa olla ihana.

Keskiviikko iltana kävimme vielä Jazz-illassa hieman kuuntelemassa musiikkia ja oli kyllä hyvä esiintyjä tällä kertaa, toisinaan ollu vähän heikompaakin mutta nyt sattu hyvä tuuri.


Torstaina aamusta kävimme hieman tunneilla istumassa jälleen, jossa jaoimme suomalaisten näkemystä pakolaisista muun muassa. Ihan mielenkiintoista kyllä. Tuntien jälkeen yritimme suunnistaa KwaMuhle-museoon, jossa piti olla Apartheid-juttuja, mutta oli kyllä ihan pettymys kyseinen museo. Osittain ihan tyhjä ja muutoin melko oudosti rakennettu, olimme valmiita varmaan alle 20minuutissa. Seuraavaksi suunnitelmissa oli Jumma-Moskeija, jonka piti olla erittäin iso ja mielenkiintoinen nähtävyys. No emme ikinä löytäneet perille kyseiseen moskeijaan, koska kukaan ei oikein tuntunut tietävän missä se sijaitsee tarkalleen ottaen, ja emme viitsineet lähteä harhailemaan kahdestaan ympäri kaupunkia. Päädyimme sitten erääseen ostoskeskukseen, josta Jossu löysi valmistujaismekon ja mä muutaman jakun. Shoppailemaanhan sitä aina sitten päätyy jos ei löydä alkuperäistä kohdetta :D Iltasella oli vuorossa taas aerobiciä, joskin oli taas miesohjaaja, joka ei oo kovin hyvä. Mun naisohjaaja, jonka siis palkkasin kanssa mun traineriksi on todella hyvä ja tietää mitä tehdä, joten sen jälkeen on paha vaihtaa toiseen. Ilta päättyi baareilun merkeissä Cubannassa, Suomi-team edusti hienosti mustissa mekoissaan aiheuttaen hämmennystä salakielellään.

Perjantaina olikin sitten jo aika lähteä Durbanista toisiin maisemiin.

Hienoisia ongelmia oli päästä St. Luciaan, mutta onneksi lopulta Private Shuttle palvelu toimi ja meidät nouti täkäläisiä takseja muistuttava auto ja oltiinkin sitten ainoat asiakkaat, joten hyvä privaatti kyyti oli. Perjantai oli hyvin sateinen ja kolea, mutta päätimme silti lähteä etsimään Hippoja lauttakyydillä. St. Lucia on siis tunnettu hipoista, jotka voivat myös vaeltaa pitkin katuja ja ovat erittäin vaarallisia otuksia. Mikäli sellaisen kohtaa kadulla, on parempi juosta ja piiloutua, sillä ne voivat ja melko varmasti myös hyökkäävät ihmisen kimppuun ja tappavat. Onpas elämäni jännittävää ja vaarallista.


Lauantaina herättiin 5am maissa ja 6 tuli epämääräinen safari auto hakemaan meitä HluHluwe-Imfolozi-safarille. Älkää kysykö miten toi nimi lausutaan, ei hajuakaan:DD Auto oli tosiaan Pick-Up lava-auto jonka lavalle oli rakennettu penkit. Siinä sitten safariopas kiinnitti jotkut pressuviritelmät lavan ympärille ja antoi huovat suojaksi, sillä 45minuutin matka saattaisi olla hieman kolea. Juupa juu, hieman kolea. Meinasin jäätyä elävältä.


Olimme varanneet koko päivän safarin, johon kuuluivat sitten kevyt aamupala, lounas ja kyydit sinne ja takaisin. Oli kyllä ihan mukava päivä kaiken kaikkiaan ja näimme muun muassa leijonia, jotka söivät saalistaan, seeproja, kaiken maailman antilooppeja, kirahvin pään kaukaa, paviaaneja ja sarvikuonoja. No sarvikuonoja en ollut aiemmin nähnyt, mutta muuten kaikki muut olin jo nähnyt. Pyysivät, että jos laitetaan kuvia noista sarvikuonoista nettiin, niin ei tägätä että missä ollaan nähty ne. Sarvikuonoja salametsästetään täällä siis aivan älyttömästi. Tässäkin puistossa jatkuvasti salametsästäjät liikkuu ja tappaa sarvikuonoja niiden sarven takia, josta maksetaan maltaita Aasian maissa. Sarvien uskotaan parantavan syöpää ja auttavan esimerkiksi krapulaan. Todellisuudessa sarvi on kuitenkin samaa ainetta kun meidän hiukset ja kynnet, ja mitään lääkinnällistä vaikutusta sillä ei ole todettu olevan. Keniassa juuri viime viikolla kaadettiin viimeinen Black Rhino sen sarven takia. Täysin turhaan. Mitä todennäköisimmin lapsemme eivät tule sarvikuonoja enää näkemään. Surullista, mutta totta.


Sunnuntaina suuntasimmekin sitten jo takaisin Durbaniin Privaatti kyydillä jälleen ja loppu ilta menikin sitten koulujuttujen ja muiden pakollisten pahojen seurassa, pyykitkään eivät näköjään itse itseään pese. Vielä muutama päivä edessä turisti oppaan roolia, ja sitten Jossu lähteekin jo takaisin kotia kohden. Itsellenikin iski takaraivoon tässä jo ikävä totuus. Alle kaksi kuukautta jäljellä tätä elämää ja sitten pitäisi jo itsekin pakata laukut ja lähteä kotiin.

Ahdistaa jo pelkkä ajatuskin.
-elisa

Laittelen sitten taas kuvia ensi kerralla!

Jossu saapuu Afrikan maalle-Sunnuntai 12.5

Tänään on se päivä kun ystäväni Johanna vihdoin lentää aurinkoiseen Afrikkaan. Jippiii. Joskin en ole kyllä vielä oikein edes tajunnut, että joku tulee tänne vierailulle, mutta eiköhän se iske takaraivoon sitten viimeistään lentokentällä :D
Lähetin Jossulle muutama viikko sitten jo 3 sivuisen ”Tervetuloa Afrikkaan”-emailin. En siis ole yhtään järjestely höperö näiden asioiden suhteen, tässä kohtaa Äiti ja Isi varmaan vaan muistelee omaa Pariisin matkaansa. Sen sortin aikataulut olin järjestäny, että vanhukset meinas ihan tukahtua, jalkoja särki ja ei oikein lomalta meinannu edes tuntua. Melkein suutuin kun selvisi, että olivat poikenneet suunnitelmasta ja jättäneet jonku kohteen käymättä ja menneet joulumarkkinoille sen sijaan käyskentelemään. Pienoista matkaoppaan vikaa mussa on nähtävästi :D

No mutta 3 sivuinen raportti olisi ollut kuitenki ihan kiva saada iteki silloin kun tänne matkustin, olisi kenties hieman helpottanu matkastressiä kun on edes jonkulainen ajatus minne pitää mennä ja mitä tehdä. Sitte tietysti piti laitta vähän yhteystietoja jos mulle vaikka käy jotain matkalla kentälle, kivahan siellä ois sitte odotella, vieraassa maassa ilman mitään muita kontakteja.
Hienosti oon vähän suunnitelmiaki jo tehny meille, mutta pitää vähän kattoa kans noiden säiden mukaan, koska nyt on satanu viimeset muutamat päivät ja ollu melko kylmä. Okei, Okei, ei siis KYLMÄ kylmä niinku kotona, mutta sellanen kolea ja kostea kuitenki, jolloin ei oikein tee mieli lähteä mihinkään ulkokohteeseen. Ja mun huone on ollu öisin ku pakastekaappi. Siis ihan outoa, että lämpösellä ilmalla tää on ku sauna ja kylmällä tää on kyllä kans kylmin kolkka olla. Mukava värjötellä lakanan ja pikku huovan alla huppari päällä.


Mun kaverit oottaa innolla, että pääsevät arvuuttelemaan meijän salakieltä eli suomea. Jotain sanoja oon opettanu, mut siis muutenhan niillä ei oo mitään mahollisuuksia ymmärtää yhtään mitään :D Saas nähä miten mun suomen kieli taittuu, viimeks Capetownissa 2 suomalaista näin ja oli kyllä vaikeuksia, jotkut sanat katos kokonaan ja toisinaan en edes tajunnu että sanoin enkun sanoja väliin. No onhan tässä jo 3,5kk oltu täällä, sitä ennen jenkeissä kuukausia, joten ei ihme että ajatukset on jo vaihtunu englanniksi ja sitä kautta vähän vaikea lennosta vaihtaa kieltä. Mun suomen kielen käyttö on rajottunu tähän blogin rustailuun ja facebook keskusteluihin. Nyt tällä viikolla oon yrittäny ajatella jo enemmän suomeks kuitenki:D En haluu hämmentää Jossua mun Fingelskalla. Kulttuurishokkia jo kerrakseen täällä.

Yritin kans siivota tätä mun lukaalia, joka oli melko tuhoisassa kunnossa jo:p Mutta siis kun täällä ei oo ollenkaan imuria käytettävissä vaan ainoostaan lattiaharja, jolla sitte pitää yrittää raapia sotkut pois. Melko turhauttavaa, ja nyt ku tulee olee kaks ihmistä ni saas nähä miten tänne mahutaan oleskelemaan yms. No pikku vkl-reissu varmaan tehää ettei tarvi koko ajan täällä vaan nököttää.

Nyt mun pitää alkaa kuivata hiuksia ja laittautua valmiiksi kentälle lähtöä varten, Jossun pitäis jo tunnin päästä olla Durbanissa!

Jaahas internet ei taaskaan toimi, no pitää postata tää sitte vähän jälkijunassa vaikka Jossu onki jo täällä silloin:D
-elisa

Kuvituksia

"ja sitte te ihmettelette miksi ihmiset luulee että Afrikassa norsut ja leijonat juoksee vapaina ympäriinsä, ettehän te lataile muita kuvia ku noista elukoista:D"






siinä vähän kuva maistijaisia viime viikonlopulta!
-elisa

Viikonloppu JoBurgissa

Heippa kaikki uskolliset blogini lukijat, pahoittelen pitkää hiljaiseloa, mutta tosiaan nämä viimeset viikot ovat menneet täysin koulujuttujen kimpussa, parhaillaan klo 04.00 herätys viimeistelemään esseitä tai lukemaan kurssikokeisiin. Päivät on menny samalla kaavalla ja stressitasot alkoivat ainakin loppua kohden nousemaan ihan silmissä. Asiaa ei tietenkää auttanut se että osalla kavereistani ei ollu edes puoliksikaan yhtä paljon tekemistä, joten he vain oleskelivat ja itse kun suuntasin kirjastoon vääntämään esseitä, he suuntasivat rannalle. Tällä hetkellä rusketukseni tuntuukin kadonneen jonnekin, kalman kalpea valkoisista valkoisin (kuten täällä kutsuvat:p)on palannut.


Mutta nyt kaikki pahimmat sumat ovat ohitse ja pääsimmekin lähtemään viikonloppuretkelle tyttöporukalla kohti Johannesburgia tai Joburgia kuten täällä sitä kutsutaan. Aivan mahtava viikonloppu takana, juuri sitä mitä tarvitsinkin!


Torstaina starttasimme puolen päivän jälkeen vuokra-autolla kohti pohjoista. Matka itsessään sujui hyvin jouhevasti, mutta jälleen kaupunkisuunnistus osoittautui kaikkein vaikeimmaksi osioksi ja ajelimmekin ympyrää Joburgissa noin 2 tuntia, ennen kuin vihdoin löysimme hostellimme. Joburg on siis yksi Etelä-Afrikan vaarallisimmista kaupungeista, jossa tapahtuu eniten autokaappauksia ja aseellisia hyökkäyksiä/ryöstöjä. Tästä syystä olimme melko varuillamme koko ajan, ovet lukittuina ja kuten on opastettu; älä pysähdy kysymään neuvoa. Mikäli sattuu kysymään neuvoa väärältä henkilöltä tai joku kuulee minne päin olette menossa, on hyvin suuri vaara, että joutuu tarkoituksella ohjatuksi väärälle alueelle ja ryöstetyksi. Tämän lisäksi turhautumista lisäsi se, että tienviittoja puuttui kokonaan joiltakin osilta, tai sitten ne olivat vanhoja viittoja, jonka jälkeen teiden nimet on muutettu.


Hostellille päästyämme olimme aivan loppu, kävimme syömässä lähialueella ja painuimme pehkuihin.

Perjantai olikin sitten yksi reissumme kohokohdista, sillä meillä oli varaukset elefantti farmille sekä leijona farmille. Lähdimme klo 8.00 pirteinä ja innokkaina kohti elefantti farmia, jossa meidän piti olla klo 10. Ohjeiden mukaan matkan olisi pitäny olla noin 40minuutti hostelliltamme, joten suunnittelimme syövämme aamupalan sitten paikan päällä. Yli ja ympäri, ali ja ohi, edes ja takaisin. Voinette tässä vaiheessa arvata, että emme todellakaan löytäneet paikan päälle 40minuutissa. Ohjeemme olivat matkatoimistosta saadut, ja kuten ystävällinen supermarketin myyjä meille sanoi; täysin naurettavat, joiden avulla emme tule perille pääsemään missään vaiheessa. Olimme lopulta perillä 11.30 eli noin puolitoista tuntia myöhässä, 3,5h tunnin harhailun jälkeen. Tässä vaiheessa olimme menettäneet puolet ajasta, joka oli elefanttiohjelmaa varten varattu, mutta onneksemme alkuosio käsitteli elefanttien anatomiaa, historiaa yms., joten sen osion voi siis myös googlettaa:D Olimmekin paikalla juuri kreivin aikaa, kun alkoi elefanttien kosketuskierrokset, elefanttien mutaiset pusut, elefanttien kävelyttäminen ja lopulta myös ratsastaminen. Aivan mielettömän kokoisia otuksia, ja itse ainakin varoin jatkuvasti etteivät tallo jalkojani, ei varmasti olisi paljon jäljellä varpaista noin reilun 3000kg jälkeen. Nämä kaverit olivat myös täysin koulutettuja toisin kuin Addo elefantti puistossa. Kuitenkin ohjastettiin että mikäli jotain käy niin pysy vain ohjaajan takana. Ihanaa, että uhrautuvat tyhmien turistien takia:D



Elefanttipuistosta lähdimme suunnistamaan kohti leijonapuistoa, jonka olimme nähneet matkalla elefanttipuistoon. Hienosti klo 14 olimme parkissa leijona puistossa valmiina leikkimään pikkuleijonien kanssa. Respassa selvisinkin sitten, että neljälle neidolle ei ollut varausta tässä puistossa. Lievästi tässä vaiheessa iski jo epätoivo, ei voi olla mahdollista että eksyttiin taas, vaikka tällä kertaa piti olla helppo homma, kun kerta oltiin nähty suuret kyltit tienvarressa. Nähtävästi kuitenki alueella on monia eri Game Reserveja, niinku näitä safareita kutsutaan, ja koska meillä oli varaus jo yhteen puistoon ja olimme sen etukäteen maksaneet, ei auttanut muuta kuin hypätä takaisin autoon ja alkaa tutkailla kartasta minne päin pitäisi suunnistaa. Tämä oli tosiaan aivan oma mokamme tässä vaiheessa, kun olimme tyylikkäästi vain olettaneet että näkemämme puisto, oli juurikin sama kuin minne olimme menossa.


Jälleen kerran 1,5 tuntia myöhässä saavuimme muutaman mutkan ja ohjeiden kyselyiden jälkeen vihdoin oikeaan paikkaan. Olimme tässä vaiheessa jo aivan nuutuneita, mutta onneksemme puiston väki oli erittäin ystävällistä ja pienoinen aikataulun venähdys ei lopulta haitannut ollenkaan. Heräsimme kaikki eloon ja väsymys hävisi kuin taikaiskusta tasan sillä hetkellä kun kävelimme pieneen aitaukseen, jossa näimme pikku leijonanpennut. Voi elämä, sulosinta ikinä! Pikkuisia palleroita, isot tassut ja asennetta enemmän kuin pienellä kylällä. Osa pikkusista nukkui autuaasti ja ei edes huomannut, että ne nostettiin syliimme, kun taas toiset hyökkäilivät kohti, yrittivät syödä sormeni ja metsästivät näkymättömiä vihollisia. En voi edes kuvitella miten noista pienistä voi tulla isoja ja vahvoja metsästäjiä, jotka voisivat tappaa ihmisen ja syödä pois ilman sen suurempia ongelmia.


Leikkien jälkeen olikin sitten aika siirtyä katsastamaan millaisia otuksia näistäkin pienistä tulee kasvamaan tulevaisuudessa. Vuorossa oli siis kävely vapaiden leijonien kanssa. Kyllä, luit oikein, vapaiden aikuisten leijonien kanssa. Kaksi leijonien hoitajaa opasti meitä ja käveli leijonien kanssa. Näitä leijonia ei saanut koskea tai muutenkaan ottaa kontaktia, sillä leijonien leikit ovat hieman eri tasolla ja lopputulos saattaisi olla melko kaunista jälkeä. Hoitajat saavat koskea leijoniin ja jopa hieman leikkiä niiden kanssa esimerkiksi heittämällä ruokaa puuhun tai pusikkoon, josta Harry tai Mary Louise-leijona kävi sitten herkun hakemassa. Itse en kyllä olisi näitä petoja uskaltanut edes koskea, sen verran voimakkaita ja suuria otuksia ne olivat. Välillä tosin tuntui kun olisi ollut kävelyllä koirien kanssa, kun leijonat jolkottelivat vapaina ryhmämme edessä. Tosin siinä vaiheessa kun karvatassu tuli liian lähelle, nousivat kädet automaattisesti ylös ja kroppaa vasten, kuten hoitajat olivat neuvoneet kävelyn alussa, ei heiluvia esineitä, jotka voisivat kiinnittää leikkihalut. Kävely oli kyllä hieno kokemus, toisaalta pelot hieman hälvenivät ja toisaalta taas ymmärsin kuitenkin kuinka minulla ei olisi mitään mahdollisuuksia jos leijona päättäisi hyökätä. Avartavia oivalluksia, in deed.


Kävelyn jälkeen kuulimme myös miltä kuulostaa leijonien karjunta. WOW. Puistossa oli yli 100 leijonaa ja kun osa niistä aloitti reviirikarjunnan, oli meteli melkoinen. En yhtään ihmettele, että leijonapuiston vieressä ei ollut naapureita, tuohon kun aamulla heräisi varmasti tömähtäisi sängystä lattialle:D


Elikkäs melko perusperjantai. Ratsastin norsulla, leikin leijonanpentujen kanssa ja kävin kävelyllä vapaiden leijonien kanssa:D Näin meillä täällä Afrikassa.


Mikäli perjantai oli mahtava päivä, niin lauantai ei todellakaan ollut sen huonompi. Ensin vuorossa oli kulttuuria Apartheid-museon muodossa, sillä Joburgin museo on Etelä-Afrikan kuuluisin ja isoin rotuerottelusta kertova museo. Täytyy kyllä rehellisesi sanoa, että tämä on yksi parhaimmista museoista missä olen koskaan vieraillut. Niin paljon faktaa esitetty useassa eri muodossa, mielenkiintoisia yksityiskohtia, tositarinoita, tavaroita, filmipätkiä jne. Aivan mieletön museo. Itse olen aina ollut erittäin kiinnostunut kyseisestä Apartheid-ilmiöstä/ ajasta, joka leimasi Etelä-Afrikan joka päiväistä elämää vuosikymmenten ajan ennen kuin vihdoin -90 luvun alussa Nelson Mandela armahdettiin ja hän vapautui vankilasta 30vuoden jälkeen. Hän oli ensimmäinen musta presidentti ja käänsi maan vihdoin kohti uutta kurssia. Museossa oli myös aivan oma osastonsa Mandelasta, ja täytyy kyllä sanoa, että siinä on mies josta on esikuvaksi monelle. Aikoinaan terroristina pidetty mies, joka nousee presidentiksi ja saa muun muassa Nobelin rauhanpalkinnon. Kuinka moni tämän päivän terroristeiksi luokitelluista henkilöistä kykenisi samaan, saanen epäillä.


Museon jälkeen oli aika haukata pala oikeata, elävää kulttuuria. Kello 14 hostellin pihaan ajoi vanhalla volvoa muistuttavalla kotterolla oppaamme Chico. Hyppäsimme kyytiin ja otimme suunnaksi Soweton, Etelä-Afrikan suurimman Township-eli slummi hökkelikylä alueen. Jotkut voivat ihmetellä ja jopa tuomita tällaiset kierrokset; ”kuka sitä nyt haluaa töllistellä toisten ihmisten kurjuutta?” Itsekin ajattelin näin aiemmin, mutta tämän kierroksen jälkeen silmäni todella avautuivat. Osaltaan nämä tuomiot kertovat siitä, että Me emme halua nähdä todellisuutta, sehän voisi jopa tuntua pahalta tai puistattavalta, parempi vain antaa heidän elää omaa elämäänsä siellä missä nyt elävätkin ja minä elän täällä omaani. Kenties tieto lisää tuskaa, mutta se on myös avain muutokseen.



Kierros oli aivan mahtava, ja tästä on täysin kyllä kiittäminen opastamme Chicoa, joka on itse asunut Townshipissä, sittemmin muuttanut toiselle alueelle ja perustanut ystäviensä kanssa yrityksen joka esittelee eri alueita turisteille. Täysin eri asia lukea opaskirjasta, kuin kiertää oppaan kanssa joka tietää omasta kokemuksestaan Apartheidistä, Townshipeistä, kaupungista ja paikallista tavoista.

Vierailimme eri alueilla, osa alueista on rikasta hienostoa, jossa talot kiiltävät uutuuttaan, mutta omistajat ovat vain mustia, valkoiset eivät alueella asu tai oleskele, heillä on edelleenkin omat alueensa. Keskiluokka asuu taloissa, mutta pihalla voi käyskennellä lehmiä ja talot eivät ole kovinkaan isoja. Köyhimmät asuvat hökkeleissä, jotka on rakennettu pelleistä, laudoista ja mistä sattuu, juokseva vesi ja sähköt eivät kuulu näiden asumusten varustukseen.

Pääsimme vierailemaan erään Chicon ystävän perheen peltitalossa. Isä ja kolme pientä poikaa tervehtivät meitä iloisina ja ottivat meidät vastaan kuin vanhat ystävät. Pojat olivat innoissaan esittelemässä meillä taitojaan ja halusivat läpsiä käsiämme ja tehdä paikallisen tervehdyksen johon kuuluu kättelyn lisäksi peukaloiden napsutuksia yms. Itsestäni tuntui oudolta mennä noin vain toisten taloon töllistelemään, mutta perhe ei ollut yhtään vaivaantunut, vaan heistä oli mukavaa saada vieraita. Pieni talo oli pienempi kuin oma huoneeni kotona, keittiö, olohuone ja vanhempien sänky kaikki samassa, verhon takana kaksi muuta sänkyä ja pieni komero. Tässä talossa asui tuolla hetkellä yhteensä 9 ihmistä, joista vain 3 oli lapsia ja loput aikuisia. Sisältä asunto näytti ihan kotoisalta, mutta en silti voi kuvitella kuinka 9 ihmistä ahtautuu sisälle joka ilta.

Vesi kannetaan kaivoista, joita on alueella siellä täällä. Mikäli haluan muuttaa alueella ja mennä naimisiin paikallisen miehen kanssa tulisi minun kuulemma opetella kantamaan 20litran vesitonikkaa pääni päällä. Lupasin harkita ehdotusta:D


Uudet vessat olivat juuri muutama kuukausi sitten rakennettu alueelle, joskin ne ovat kuin meidän mökkihuussimme, jotka täytyy tyhjentää jossain vaiheessa. Chicon mukaan tuossa vaiheessa ne mitä todennäköisimmin jäävät pois käytöstä ja nököttävät tyhjentämättöminä hamaan tulevaisuuteen. Kyseinen perhe sekä monta, monta muuta perhettä on jonotuslistalla, jotta se saisivat talon valtiolta. Listat ovat pitkiä ja jonotusajat määrittämättömiä, tällä hetkellä perhe on odottanut 5 vuotta ja heillä ei ole pienintäkään aavistusta koska ja mikäli he tulevat talon joskus saamaan. Vanhemmat eivät käy töissä, vaan myyvät pieniä karkki ja sipsipusseja tienristeyksissä, heillä ei tule koskaan olemaan varaa ostaa omaa taloa tai maksamaan vuokraa paremmasta asunnosta, joten valtion talot ovat ainut keino päästä pois peltien alta.


Vierailimme kierroksemme aikana myös muutamilla historiallisilla paikoilla, muun muassa aukiolla jossa tapahtui mellakoivien opiskelijoiden verilöyly, Mandelan talolla, kirkolla jossa Mandela oli pitänyt valistuspuheitaan, Mandelan nyrkkeilysalilla jne.

Kierros oli erittäin mielenkiintoinen ja oppaamme Chico vastasi kaikkiin kysymyksiimme avoimesti ja välittömästi. Keskustelimme Apartheidin lisäksi myös muun muassa Aidsista, joka on yksi Etelä-Afrikan suurimmista ongelmista, josta Chicon mukaan tulisi keskustella enemmän myös julkisesti sillä se on edelleen eräänlainen tabu ja ihmiset vähättelevät kyseistä aihetta erittäin tehokkaasti mikä edesauttaa leviämistä. Ehdottomasti suosittelen kyseistä kierrosta kaikille, jotka menevät Joburgiin. Me neljä tyttöä ja Chico pienessä kotterossa kiertämässä slummikylässä, tässä oli pala sitä todellisuutta mikä jää useilta turisteilta näkemättä.


Itse palasimme kierroksen jälkeen hostelliimme ja valittelimme, että ulkona oli kylmä, pitänee kaivaa enemmän päälle. Tässä vaiheessa mieleeni nousi vain kuva perheestä, joka on lämmittänyt hiiliä tynnyrissä, joka sammutetaan ja kannetaan sisälle hökkelitaloon lämmittämään 9 ihmistä. He ahtautuvat pieniin sänkyihin nukkumaan ja odottamaan seuraavaa päivää, joka ei mitä todennäköisimmin ole paljon sen kummempi kuin edellinenkään.

Itse myönnän häpeilemättä, että mitä todennäköisimmin minusta ei olisi asumaan noissa oloissa edes viikkoa. Chicon mukaan perheet eivät näe asiaa aivan tuolta kannalta, sillä suoraan sanottuna heillä ei ole tietoa paremmasta. He elävät elämäänsä kuten heidän vanhempansa ovat eläneet ennen heitä, se mitä me kauhistelemme, on heille elämäntapa. Eivät he ole meille kateellisia meidän ilmaisesta koulutuksesta, sosiaaliturvista ja huokeista ravintolalaskuista. Jotkut eivät ole edes kuulleet tällaisista ja toiset taas eivät näe niitä osana heidän joka päiväistä elämäänsä, joten he eivät odota niiden tapahtuvan itselleen. Vähän samalla tavalla kuin itse haaveilisin yksityislentokoneesta, toki sellainen olisi huima korotus tämän hetkiseen elämääni, mutta toisaalta tiedän että mitä todennäköisimmin en tule sellaista koskaan saamaan joten miksi tuhlaisin päiviäni murehtimalla kyseistä puutosta. Parempi keskittyä siihen mitä nyt on ja tehdä parhaansa niillä mitä on annettu.


Perheen luona asui myös aikuinen mies, jonka setä perheen isä on. Miehen oma hökkelitalo oli kuukausi sitten tuhoutunut tulipalossa, kun hän unohti kuumat hiilet sisälle lähtiessään aamulla töihin kaupunkiin. Hän menetti kirjaimellisesti kaiken. Meillä jos talo palaa, on meillä silti vakuutukset jotka korvaavat kenties jotakin, pankkitilillä jokunen ropo millä päästä alkuun ja tarvittaessa täytät muutaman paperin ja kävelet luukulle hakemaan tukea ahdinkoosi. Tällä miehellä oli vaatteet yllään, thats it. Perheen pieni hökkelitalo oli jo täysi, mutta silti he majoittavat miehen, sillä ei hänellä ollut muutakaan paikkaa minne enää mennä ja uudesta talosta ei tietoa. Meillä sukulaisten majoitus tuntuu olevat elämää suurempi murhe, voi että lähtisivät jo kotiinsa, kauan ne aikovat vielä pyöriä nurkissa.

Mainitsemattakaan, että päästäisimme tuntemattomia töllistelemään kotiamme. Perhe ei kuulemma edes pyydä maksua vierailuista, toisinaan Chico vie jotakin ruokaa, toisinaan antaa 20R (2e) ja toisinaan ei mitään. Itse luulin, että osa osallistumismaksustamme menisi suoraan perheelle, mutta vasta kierroksen päätyttyä selvisi, että ei nyt ihan näinkään. Kenties olisin voinut hieman kuvettani kaivaa tai viedä jotakin lapsille, minulta se ei olisi ollut paljon pois, heille se olisi tuonut mahdottomasti iloa siihen päivään. Lupasimme palata viiden vuoden päästä katsomaan kuinka alue on muuttunut, kenties silloin täytän kassini nameilla, ainakin ei enää niin pienet-pojat olisivat innoissaan: )


Sunnuntaina suuntasimme aamusta Afrikkalaisille markkinoille, josta löysin joitakin tuliaisia ja muun muassa häälahjan ystävilleni, jotka menevät naimisiin viikko sen jälkeen kun palaan Suomeen. Pitänee alkaa muutenkin keräillä tuliaisia ja muita muistoesineitä, alkaa aika käydä vähiin. Ensi sunnuntaina lentääkin sitten jo Jossu tänne Afrikan maalle ja kovasti oon nyt yrittäny tehdä aikatauluja, niin että vaikka olenkin koulussa ehtisimme edes jotain tehdä täällä Durbanissa ja kenties pieni matkakin olisi mukava lisä.


Tällainen päivitys tällä kertaa, mieletön viikonloppu takana, ei voi muuta sanoa. Kuvia lisäilen ensi kerralla, kunhan saan ne tyttöjen muistitikuilta ja netti toimii niin kauan että saan jotain ladattua:p
-elisa