Lomanen pahanen vol 2

No niin nyt on aika pistää tuo jo pari viikkoa sitten ollut loma pakettiin myös täällä blogin puolella. Varmaan jotkut ihmettelevät miksi ihmeessä en vain kirjota eteenpäin ja jätä jo viikkoja sitten tapahtuneita juttuja taakseni. Noh kuulkaas kuomaseni, ehkä teitä ei kiinnosta mutta minua itseäni kyllä senkin edestä :p Elikkäs ihan puhtaasti itsekkäistä syistä kirjoitan mahdollisimman paljon muistiin, jotta sitten jossain vaiheessa voin lueskella kaiken uudestaan ja palata näihin tapahtumiin täällä:D Vielä pieni hehkuttamisen arvoinen asia, ystäväni Jossu tulee tänne ensi kuussa!! Jippii, melko yllärinä tuli tämä matka, sillä vaikka joskus aikoja sitten puhuttiinkin että täällähän mä olen ja vierailulle saa tulla, mutta tosi asiahan on että matkustaminen tänne kustantaa aika paljon ja ihan kuka vaan ei saa sellasia summia taskuunsa tuosta noin vaan. No tässä tapauksessa onneksemme Jossu valmistuu nyt keväällä ja tämä matka on valmistujaislahja:) Noh hehkutan tätä juttua vielä myöhemmin hieman lisää, nyt loma tunnelmiin, voi niihin ihaniin!

Maanantai 1.4
Suunnaksi otettiin Addo Elephant park, joka on siis safari, jossa on myös muita eläimiä näiden elefanttien lisäksi. Portilla meiltä ensin tivattiin 160R/ person hintaa, koska emme olleet etelä-afrikkalaisia. Onneksemme kuitenkin älysimme kysyä opiskelija-alennusta, joskin kuulemma vain etelä-afrikkalainen opiskelijakortti kelpaa. Olisittepa nähnyt tädin naaman kun kaivoimme UKZN:n opiskelijakortit esiin, hinta tippui 40R/ henkilö. Lievää turistien rahastusta kenties havaittavissa. Ensin ei nähty muita kun pikku elukoita ja kaiken maailman peuroja ja aloin jo käydä levottomaks, minne ihmeeseen ne on piilottan ne kaikki norsut ja muut. Puistossa piti kuitenki olla noin 450 norsua sekä mahdollisuus nähdä niin ikään niin sanottu ”big five” eli norsu, sarvikuono, leijona, afrikanpuhveli ja leopardi. Siinä sitten ajeltiin eteenpäin ja ympäriinsä kunnes yhtäkkiä keskellä tietä seiso älyttömän isokokoinen elefantti jättiläinen. Oltiin tietysti että WOWW, siistiä, otetaan kuvia siitä. Ihan innoissamme räpsittiin siinä, kunnes tajuttiin että tuota noin sehän tulee meitä kohti ja ei näytä mitenkään iloselta otukselta. Heilutteli korviaan ja kärsäänsä ja töräytteli uhkauksia meijän pienelle siniselle autolle. Pikkasen rivakasti laitettiin peruutusvaihde päälle tuossa vaiheessa. Robin lukee samalla esitteestä, että norsut voivat talloa auton ja täten myös ihmisen hengiltä, joten niiden kanssa ei pidä leikkiä. No niin siellä koko porukka hysteerisenä pikku autossa peruuttamassa karkuun Lennyksi ristimäämme norsua. Lenny ottaa jo juoksuaskelia ja me yritämme peruuttaa pikku soratietä kiemurrellen karkuun. Huh huh, onneksemme Lenny nähtävästi sai tarvittavan Ego boostin ja jätti meidät rauhaan kääntyen pois tieltä kohti savannia. Mitä tästä opimme? Jos norsu haluaa omistaa tien, se omistaa sen, ei vastaväitteitä. piste.
tässä kuva Lennystä:D


No tietenkään emme oppineet tarpeeksi tästä vaan muutaman tunnin kuluttua ja nähtyämme muita elukoita, kuten seeproja, puhvelin, strutseja yms. satumme norsujen juomapaikalle. Juomapaikan vieressä on parkkipaikka ja ihmisiä ulkona autoistaan ottamassa kuvia. Itsehän rakastan olla kuvissa ja tässä näin mahdollisuuteni tulleen olla samassa kuvassa norsujen kanssa. Hyppään ulos autosta ja suuntaan norsujen eteen seisomaan ja yritän ohjastaa Dillionia ottamaan hienon kuvan meistä. Tässä vaiheessa nainen viereisestä autosta sanoo melko kireästi ” young lady, u better get back to that car right now!” ”nuori neiti, sinun on parasta mennä takaisin sisälle autoon nyt heti!”. Norsut olivat tosiaan kiinnittäneet huomionsa meihin ja lähestyivät minua selän takaa jo melko lähellä. Juuri edellisellä viikolla nainen oli kuollut Krugerin puistossa elefantin tallattua hänet elävältä, en halunnut kokeilla tätä kuitenkaan. Väistämme jälleen peruuttamalla poispäin norsuista. Varmasti kaikki muut turistit kiittivät meitä kovasti tässä vaiheessa kun tulimme ja pilasimme koko hetken. No norsut jatkoivat matkaansa ja hyppäsin vielä kerran ulos autosta ja sain kuvan minusta ja norsujen takapuolista. No johonkin sitä on tyydyttävä.

Myöhemmin saimme vielä tuta norsujen voiman, kun jäimme jäimme jumiin keskelle tietä muiden autojen kanssa norsujen kävellessä aivan autojemme vierestä ylittäessään tien. Tuossa vaiheessa hieman pulssi jälleen kiihtyi ja tuntui uskomattomalta olla niinkin lähellä niin älyttömän isoja otuksia. Olisin voinut koskettaa ikkunastani käsin norsun mahaa jos olisin halunnut, en kuitenkaan halunnut riskeerata omaa ja muiden turvallisuutta noinkin tyhmällä tempulla.
Parempi vain istua hiljaa ja ihailla. Addo Elpehant parkista ajoimme Jay-Bayhin, joka on siis surfarien luvattu kaupunki.


Tiistai 2.4
Pelkään aaltoja ihan kuollakseni. Tämä oli siis lähtökohtana, mutta päätin voittaa edes yhden peloistani tällä matkalla, joten ilmottauduin surffikurssille tyttöjen kanssa. Onneksemme tiistai aamu oli aurinkoinen ja suhteellisen lämmin, joten kurssin suorittaminen oli mahdollista. Märkäpukujen päälle pukeminen itsessään oli jo erittäin hauskaa, sillä näytimme aivan ninjoilta :D Laudan kantaminen tuulessa oli ensimmäinen haaste, melkein iskin laudalla vahingossa pariin autoon ja ohikulkijaan jo matkalla putiikilta rannalle. Ensimmäisenä etappina oli päästä mahalleen laudalle, meloa eteenpäin ja liukua. Ensimmäinen liuku oli aivan mahtava kokemus ja siitä se innostus sitten lähti. Seuraavaksi piti päästä polvilleen laudalle ja liukua jälleen. Viimeinen ja vaikein etappi oli tietenkin seisomaan pääseminen. Voi elämä se oli vaikeata, etenkin kun on tottunut laittamaan tietyn jalan ensimmäisenä esimerkiksi kävellessä, mutta nyt takajalka pitikin siirtää ensin ja sitten vasta etujalka. Lopulta kuitenki tuhansien yritysten jälkeen pääsin kuin pääsinkin ylös laudalla ja jopa useamminkin kuin vain kerran. Rapatessa roiskuu ja nii myös surfatessa, join varmaan 5 litraa suolavettä, laskeuduin kirjaimellisesti sekä naamalleni että perseelleni erittäin monta kertaa, satutin ranteeni ja toinen kylkeni oli koristeltu jälkikäteen komeilla mustelmilla. Kaikesta tästä huolimatta olin erittäin iloinen ja kaikkeni antanut kahden tunnin uurastuksen jälkeen. I DID IT! TEIN SEN! Sisäinen surffigimmani ei voinut olla kulkematta rinta rottingilla ympäri kaupunkia. Olin unohtanut vaihtovaatteet joten kuljin ympäriinsä pyyhkeeseen verhoutuneena hiukset surffikiharoilla, mahtoivat paikaliset nauraa ”taas näitä alottelijoita”:D Varmasti tulen kokeilemaan uudestaankin jossain vaiheessa, joskin täällä durbanissa aallot ovat kuulemma hieman jyrkempiä ja täten myös vaikeampia joten saa nähdä lähdenkö kokeilemaan onneani.


Keskiviikko 3.4
Jay-Baystä suunnistettiin Lions Parkiin, jossa piti olla mahdollista leikkiä leijonan pentujen kanssa yms. Eksyimme ensin väärään puistoon ja melkein maksoin sisäänpääsymaksun lintupuistoon, hieman katsoi respan tyttö kummissaan kun kyselin innokkaasti että nooh missäs ne leijonat nyt oikein on. Lopulta löysimme tiemme oikeaan puistoon kuitenkin ja pääsimme näkemään leijonia, jotka kylläkin olivat erittäin väsyneitä ja tuskin liikahtivat vaikka kuinka yritimme niitä houkutella. Ajoimme myös leijonien häkkiin autolla, ja no tietenkin jäimme jumiin erääseen mäkeen keskelle häkkiä. Veivasimme jonkin aikaa ylös ja alas mäkeä herättäen täten myös leijonien huomion. Tässä vaiheessa päätimme että käännymme vain kokonaan ympäri, ei viitsi toisten unia häiritä sen enempää :D Ikäväksemme pentujen kanssa leikkimisestä olisi pitänytkin pulittaa vielä sievoinen summa lisää, joten se hupi jäi sitten tällä kertaa kokeilematta. Vauva leijonan näimme kuitenkin kauempaa, kuten myös hyeenoja, pantterin ja leopardeja.
Lähtiessämme kohti puiston uloskäyntiä tien molemmin puolin oli kirahveja käyskentelemässä puskissa. Voi sitä ilon tunnetta! Olen siis kirahvi-fani, en tiedä miksi tarkalleen ja kuten kaverini sanoivat ”nehän on vaan outoja ja tylsiä elukoita, jotka ei osaa edes juosta”. No mutta kuitenkin, ihan innoissani hyppäsin autosta jälleen ulos ja suuntasin yhteiskuvaan tietenkin :D Mihinkä linssilude sitä tavoistaan pääsisi.

Lions parkista ajoimme Mossel Bayhin, joka on tunnettu haisukelluksistaan. Ikävä kyllä nyt oli haisesonkin väliaika, joten nähtävästi ne eivät ole tuolla alueella juuri nyt. No ei se mitään, onneksi pysähdyimme Mossel Bayssä vain yhden yön nopean välipysähdyksen verran, joten ei meillä olisi aikaakaan ollut sen suuremmin. Illalla söimme paikallisessa ravintolassa, jossa tarjoilija ei selvästikään puhunut englantia. Kasvisruuista osa tuli lihan kanssa ja omasta kanapastastani puuttui kana kokonaan. Note to yourself: mikäli tarjoilija ei puhu selvästikään samaa kieltä, älä edes yritä tehdä muutoksia ruokiin valitse vain salaatti ilman lisukkeita, viinin nimellä ei ole väliä se on vain viiniä ja lopulta varmista mitä löytyy lautaseltasi ennekuin pistät haarukan suuhusi.
Mossel baysta suuntasimme kohti Capetownia, mutta taidan nyt silti jättää tuon osan vielä kirjoittamatta, alkaa hieman väsy painaa tässä jo. Elikkäs lomanen pahanen vol 3 jääköön vielä odotuttamaan itseään :D No ei tämä vielä mitään, Caitlin aikoo kirjoittaa oman bloginsa päivä kerrallaan, siinä sitä vasta aikaa meneekin.


Nyt ovat siis kaikki neljä kurssikoetta takanapäin, VIHDOIN! ja ihan kunnialla tässä ollaan varmaankin selvitty, eiköhän ne kaikki läpi mene kuitenkin. Nyt puuttuu enää muutama essee, joita tulen sormet sauhuten naputtelemaan tulevan viikon ja ensi viikonlopun, 29.4 on 3 esseen palautuspäivä, joten sinne tähdätään. Sen jälkeen onnekseni pitäisi helpottaa kummasti : )Sitten odotellaankin vain kesäkuun loppukokeita enää ja tehdään muutamia ranskan viikottaisia tehtäviä.
-elisa

Pieni väliaika päivitys:p

Tässä pieni päivitys tämän hetkiseen elämääni ja ensi kerralla sitten loman 2 osa. Joskin oon kyllä jo uuden loman tarpeessa, sen verran kamalat viimeset kaksi viikkoa ollu ja ens viikko tulee vielä olemaan samaa pyöritystä.


Tosiaan koulu on nyt ollu priority 1 listalla, koska tiedossa oli 4 kurssikoetta ja 6 esseiden palautuspäivää reilussa 2viikossa ja tietenkään asiaa ei auttanut kovinkaan paljoa se, että lomailin onnellisesti pari viikkoa tekemättä yhtään mitään koulun eteen. Ensimmäinen kurssikoe oli lastenleikkiä, helpompi kuin yksikään tentti edes yläasteella ja sain kurssikirjaa avaamatta 70/100 joka oli reilusti yli keskiverron. Seuraavaksi tiedossa oli ranskan kurssitentti, josta en kovinkaan paljoa nauttinut sillä meidän piti analysoida kahta runoa ja vertailla niitä toisiinsa tietyn teeman puittessa.Jippii ja tämä kaikki siis ranskaksi ja aikakin tuntui loppuvan kesken, joten kirjotin ensimmäiseksi johdannon ja loppupäätelmät ja loppujen lopuksi opettaja antoi lisäaikaa ja tietenkin sitten kappaleiden väliin jättämäni tyhjä tila loppui kesken ja kappaleista tuli erittäin typeriä. No eipä kai sillä väliä millä kielellä sitä itsensä nolaa.


Seuraava tentti oli ihmisoikeustentti, jossa luulin olevani ihan aallon harjalla, sillä onhan kyseessä nimenomaan oma erikoisalani. Juupa juu, opettaja olikin sitten päättänyt että 90minuuttia on tarpeeksi kahdelle esseelle eli 45minuuttia per essee, 4-6 sivua suositus. Koska tämä ei ollut vielä tarpeeksi haastavaa oli kysymykset aseteltu niin, että kaikissa vastauksissa piti viitata suoraan artikkelin kirjoittajaan, eli referoida suoraan sanottuna mitä jokin kyseinen kirjoittaja oli mieltä jostakin aiheesta. Joissakin kohdissa olisi tullut vertailla kahden kirjoittajan näkemyksiä samasta aiheesta, hmm, en nyt tarkalleen muistanut kumpi oli sanonut ja mitä, joten muutoin helppo aihe josta olisi tietämystä löytynyt laajemminkin kuin kurssipaketin artikkeleiden verran, jäi täten vastaamatta. Tähän kun vielä lisätään, että vastaukset piti tosiaan rustata englanniksi, joka puhuttuna menee melko keposasti tätä nykyään, ei todellakaan kirjoitettuna ilmesty paperille niin nopeasti, että saisin 4 sivua 45minuutissa täyteen, liekö suomeksikaan tuohon tahtiin yltäisin, ainakaan mikäli haluaisin esseellä jotain sisältöäkin olevan. Mikäli tästä tulee jotain valituksia opettajan taholta, aion sanoa että no seuraavaksi voin toki kirjoittaa suomeksi ja hän voi sitten google translaattorilla niitä huvikseen käännellä.


Huomenna tiedossa on nähtävästi vielä 4 ja viimeinen kurssikoe. Käytän termiä nähtävästi, sillä vielä tänäänkään kyseisen aineen proffa ei ollut täysin varma onko koe huomenna ja missä tarkalleen ottaen. Kuulemma emailia lähettää hänen sihteerinsä tämän asian tiimoilta. Näin sanoi aamutuimaan tunnilla, sittenpä pamahti sähkökatkos koko kampukselle pariksi tunniksi päivällä ja tunnit peruttiin. Keskipäivällä tulivat sähköt takaisin ja olivat toiminnassa noin pari-kolme tuntia kun taas 3 maissa iltapäivällä kirjastossa ollessani valot sammuivat ja ilmoittivat että 30minuutin päästä kirjasto suljetaan koska ei ole valoja opiskeluun. Koska asun kampuksella, menivät sähköt niin ikään myös residenssistäni. Pari tuntia pystyin vielä opiskelemaan ahkerasti ikkunan vieressä, mutta sitten tuli ulkonakin jo pimeää joten siihen jäi lukeminen. Tässä kohtaa sitä vasta huomaa kuinka riippuvainen onkaan sähköstä. Vessassa oli pimeää ja kännykän akku uhkasi loppua joten sen käyttö taskulamppuna ei oikein onnistunut. Nälkä yllätti, mutta munakasta tai pastaa ei valmisteta ilman sähköliettä. Asuntolamme muistuttaa vankilaa jo päivisinkin, joten voinette vain kuvitella kuinka ihastuttava miljöö se oli täysin pimeässä. Yritin keksiä tekemistä, hmm, nythän voin kirjottaa blogiani tai katsoa leffoja koneelta. Hyvä yritys, koneeni akku ei kestä edes aukaisua ilman virtajohtoa. Koska olen ollut niin kiireinen kuluneen viikon aikana en ole myöskään ehtinyt käydä ruokakaupassa, joten hieman primitiivinen olo siinä tuli kun mietin että tältä se nyt tuntuu; ei ole ruokaa eikä sähköä. Muutama tunti tätä ja olin jo ihan valmis antautumaan, kaikki kunnioitus niille ihmisille jotka elää tällaisissa oloissa, selvästikin tämä prinsessa vaalii liikaa mukavuuksia. No onnekseni maailman loppu ei tullutkaan ja sähköt palautuivat parin tunnin päästä.

Heti aukaisin tietokoneen ja tarkistin että nooh onkos tullut emailia huomisesta. Eipä ollu ei, huomenna klo 10.30 pitäisi olla kurssikoe, mahdollisesti, paikassa x. Innolla odotan. Aloitan aamuni nähtävästi juoksemalla politiikan laitokselle metsästämään jotakuta joka mahdollisesti tietäisi jotain. Viime kerralla samainen koe kärsi mellakoista ja se siirrettiin ja nyt sitten sähkökatkos iskee juurikin sopivasti. No eipä tule tylsää täällä.
-elisa

Sinne meni lomanen pahanen vol.1

Turhaan varmaan edes sanoa, kuinka nopeesti viimeset kaksi viikkoa on menny ja paluu takaisin koulunpenkille oli hyvin karvas kokemus, heti ensimmäisenä aamuna klo 7.45 oli ensimmäinen kurssikoe. No mutta ei koulusta sen enempää tällä erää, loma kokemuksethan ne parhaita on:D Kirjoitan nyt ensimmäisen viikon tapahtumista ja sitten ensi kerralla toisen viikon, tulee muuten älyttömän pitkä postaus.


Maanantai 25.3.2013
Puolen päivän aikaan Robin saapui vihdoin koulun pihalle meidän hienon kiiltävän sinisen auton kanssa (jooo, en nyt muista minkä merkkinen se auto oli, mutta sininen siis kuitenkin). Suunnaksi otettiin Drakensberg, joka on sisämaassa sijaitseva vuorijono jylhissä maisemissa. Maanantai-iltana ei oikeastaan tapahtunut sen kummempia, sillä ensimmäinen hostellimme oli melko kuollut paikka, joten pelasimme vain korttia ja kävimme ajoissa nukkumaan. Pitihän sitä hieman varastoida energiaa tulevaa lomaa varten.


Tiistai 26.3
Virkeinä ja hyvin levänneinä teimme eväät, vuokrasimme kartan ja suunnistimme omatoimi vaellukselle pitkin Drankensbergiä. Vaelluksen piti olla kestoltaan noin 4 tuntia, mutta eksyimme ainakin kolme kertaa joten lopputuloksena oli reilut 7 tuntia tarpomista ylös ja alas pitkin vuoria. Maisemat oli kyllä upeat ja seura huippua, mutta siinä vaiheessa kun taivas tummui ja alkoi sataa kaatamalla ja jouduimme ylittämään joen noin 5 kertaa kahlaten reisiä myöten jääkylmässä vedessä, en voi sanoa enää nauttineeni kovinkaan paljon. Dillion liukastui joessa ja kastui läpimäräksi ja tietysti hänen repussaan oli hänen kameransa ja Taylerin Iphone, kamera toimii nähtävästi edelleen mutta Iphone kärsi hieman enemmän. Itse lohkaisin isovarmaan kynnen joen kivikossa kahlatessa, mukava oli kääriä verinen varvas takaisin läpimärkiin sukkiin ja lenkkitossuihin. Itse lenkkarit olivatkin sitten seuraavat kaksi viikkoa läpimärät ja haisevat, sillä ne eivät kuivuneet millään itsestään. Muutoinkin vaatteiden kuivattelussa meni pari-kolme päivää, sillä ilma oli niin kostea ja sateinen suurimman osan ajasta, että vaatteita oli vaikea ripustaa ulos kuivumaan, kivasti tuoksahtivat.

Tiistaina vuorossa oli myös hostellin vaihto, joskin niin ikään seuraava hostelli oli melko kuollut meiningiltään. Tavattiin muutama vaihtarituttu kylläkin, jotka olivat tehneet hevosvaelluksen Drankensbergillä ja tästä tietysti itsekin innostuin, vuosia viime ratsastuksista. Varasin sitten seuraavaksi päiväksi ratsastusreissun, joskin tällä kertaa vain tunnin mittaisen sillä muut halusivat jo lähteä kohti seuraavaa etappia.


Keskiviikko 27.3
Aamu lähti siis käyntiin hepparatsastuksella, jonne sain houkuteltua myös Robinin, joka ei ollut ikinä edes ollut hevosen selässä. Ihan innoissani oli tästä ratsastusreissusta, koska tosiaan vuosia mennyt viime kerrasta, mutta kummasti löytyivät taidot vielä. Köpöteltiin melko rauhallista vauhtia ylös vuoren reunamaa, ja no siis minä ja mun heppa edettiin ja Robinin heppa löntysti minne sattu ja ihan omaa vauhtiaan:D Vuoren huipulla mä ja Triger (heppa) mentiin ensimmäisinä kohti Mount Everestin huippua, kun yhtäkkiä jostain lähistöltä karahti ilmaan muutama lintu ja mun heppa tietysti pelästy niitä. Nousi puoliksi pystyyn ja lähti laukkaamaan alas kivistä rinnettä minä keikkuen mukana. Pikkasen siinä pelästyin kun tajusin, että parempi olla tulematta pää edellä alas koska tietysti olin jättäny kypärän laittamatta, kun mun hieno cowboy-hattu näytti niin paljon paremmalta. No onnekseni tosiaan ratsastuskokemusta oli, koska sain hepan pysäytettyä ja selvittiin säikähdyksellä. Sanoi opas ihan että; ”woow, ur the man, that was impressive”. Tietysti siinä vaan rintaani röyhistelin samalla kun heppa töräytti ison läjän säikähdyskakkaa. Kukin tyylillään.

No muille riitti sitten jännitystä miljoona kertaa enemmän kun matkalla Port Stepshtoniin pysähdyttiin Gorge Swing-paikassa, eli kyseessä on siis rotko swingi missä ensin hypätään kalliolta, vapaa pudotusta joku 70metriä rotkoon ja sitten heilutaan vaijerin varassa rotkossa. Kovasti suunnittelin tekeväni ton, mutta sitten näin miten eräs tyttö tönäistiin alas reunalta ja tarrasin kiinni opastekylttiin ja päätin että ei tule muuten tuo ohjaaja tyrkkäämään mua yhtään mihinkään rotkoon. Äiti on varmasti tässä vaiheessa erittäin onnellinen tyttärensä järkyttävästä korkeanpaikan kammosta:D Tyydyin sitten kiltisti kuvaamaan ystävieni swingejä ja viimeisiä sanoja (ihan varmuuden vuoksi). Pikkasen harmittaa, että jäi tuo kokeilematta mutta toisaalta tiedän hyvin miten paniikissa olin tuolla ja voin kirjaimellisesti jo pelkästään valokuvauspaikan reunalla erittäin pahoin ja pidättelin kyyneleitä, joten nähtävästi näin ne omat rajat testataan.




Torstai 28.3
Aamupäivällä nautimme rannalla makoillen, ja hyvä niin sillä tämä oli kirjaimellisesti niitä ainoita päiviä jolloin ei satanut koko matkamme aikana. Todellakin huonoa tuuria säiden kanssa, sillä osa kohteistamme oli nimenomaan rantakaupunkeja ja biitsit jäivät sitten kokonaan kokematta ja oli hieman tekemisen puutetta. Torstaina päätimme myös jatkaa matkaa kohti Port st. Johnsia sillä se oli noin puolessa välillä matkallamme East Londoniin jonne siis alkuperäisen suunnitelmamme mukaan meidän piti saapua perjantaina. Mukavasti matkalla meidän Speedy Gonzales alias Dillion hieman kaasutteli ja ohitteli tietyöjonossa tietenkin kaasuttaen suoraan tietyöpoliisin haaviin. Lievästi pelästyttiin siinä, kun alkoi poliisisetä uhkailla että vie kuskin putkaan ja antaa opetuksen miten Etelä-Afrikassa ajetaan. No juupa, Dillion seurasi muita mutta kappas vaan ketkä kaapattiin tien reunaan. No siinä poliisisetä tutkaili amerikkalaista ajokorttia ja soitti muutaman puhelun, jonka seurauksena yllätykseksemme jäivät oppitunnit antamatta ja pääsimme jatkamaan matkaa. Nähtävästi mikäli poliisisetä olisi ottanut Dillionin putkaan olisi se tietänyt erityisiä paperitöitä sekä yhteydenottoja Amerikan suurlähetystöön yms. Kiitos poliisisedän laiskuuden pääsimme siis kiltisti jatkamaan matkaan luvattuamme ajaa siitä lähtien liikennesääntöjen mukaan.


Perjantai 29.3
Port st. Johnista suunnistimme seuraavaksi siis East Londoniin, joka oli alkuperäisen matkasuunnitelmamme ensimmäinen etappi. Hostelliin kirjautuessamme ajoi pihaa linja-auto, josta alkoi purkautua intialaisia. Opas käveli sisään ja sanoi että heillä on varaus 25hengelle, mutta perhettä tahtoi tulla hieman lisää mukaan. Respan tyttö kysyi, että niin kuinkahan paljon on ”hieman lisää”, opas kierteli siinä, että ihan vaan pieni linja-autollinen. Tämä pieni linja-autollinen oli siis ihan normaali linja-auto, jonne mahtuu reilu 60 henkeä. Intialaisten invaasio oli iskenyt hostelliin. Onneksi olimme tehneet varauksen ja hoidimme jo kirjautumisen, olisi muuten varmaan ollut vierustoverina ystävieni sijaan muutama intialaisperhe samassa huoneessa.
Iltasella kävimme kysymässä mistä mahdamme löytää jonkin sortin yöelämää. Respan tytön vastaus hieman yllätti, sillä kuulemma ovi menee lukkoon 10.30, avaimen hän antoi intialaisille ja hänen tehtävänään ei ole valvoa odottamassa ketään, ei kuulemma makseta sellaisesta. Hmm, hieman outoa kenties, sillä tuohan on nimenomaan sitä mikä kuuluu hänen tehtäviinsä, päivystää asiakkaita varten. No saimme sovittua että soitamme hänelle kun olemme matkalla takaisin. No takaisintulo matka alkoi aiottua aiemmin, sillä Tayler ja Caitlin jättivät henkkarit hostelliin (Durbanissa ei ikinä kysytä ovella henkkareita) ja oma passin kopio oli kuulemma myös hieman epämääräinen. Lisäksi pääsiäisloman takia suurin osa paikoista oli suljettu, joten päätimme ajaa takaisin hostellille, respan tyttö varmasti nautti kovin pikku retkestämme.


Lauantai 30.3
Aamulla heräsimme intialaislapsien juoksemiseen edestakaisin käytävällä ja mikäli tämä sirkus ei herättänyt tarpeeksi oli tiedossa myös jäätävän kylmä suihku. Tärisin suihkukopissa yrittäen pestä hiuspehkoani jäätävän kylmässä vedessä, ei tietoakaan siitä ihanasta ja lämpöisestä rantalomasta jolle olin varautunut. No olisimme varmasti nauttineet East Londonin rannasta, mutta vettä tuli tosiaan kun saavista kaatamalla, joten päätimme vain hypätä autoon ja ajaa kohti Port Elizabethiä. PE:ssä totesimme, että hostellimme oli aivan kamala loukko ja päätimme etsiä toisen yöpymispaikan. Tämä ei ollutkaan aivan helppo homma, sillä kaupungissa oli tiedossa jonkin sortin musiikkifestivaali, joten kaikki muut hostellit olivat aivan buugattuja ja myös hotellit olivat suurimmalta osin varattuja tai yltiömäisen kalliita. Ajelimme sitten ympäri kaupunkia etsien vaihtoehtoja ja lopulta onneksemme törmäsimme Fernandos Guest House nimiseen paikkaan, jossa hieman yllättyi omistaja mummo, kun soitimme ja kysyimme olisiko heillä tilaa ja että olemme tarkalleen ottaen heidän talonsa edessä autossa odottamassa. Omistajamummo ja vaari olivat aivan ihania ja voi sitä rakkauden tunnetta kun näin yltiö pehmeät sänkymme ja suihkusta tuli lämmintä vettä. Hieman kalliimpi paikka kuin hostellit, mutta täysin sen arvoinen ja aamupalakin kuului hintaan.


No iltasella juhlimme Dillionin 21vuotis synttäreitä, jotka olivat kylläkin vasta maanantaina, mutta päätimme juhlia varmuuden vuoksi jo nyt lauantaina, koska maanantai oli tosiaan 2.pääsiäispäivä ja aprillipäivä samassa. Hienosti oli kakku, kortti ja lahjat pöydällä odottamassa, laulu raikaa ja sitten menevät sähköt poikki koko torpasta. Olimme siis ainoat asiakkaat ja saimme koko ison talon itsellemme. Hieman oli pelottavaa, talo oli melko vanha ja iso ja yritimme etsiä pääsähkö kaappia pimeässä kännyköiden valossa. Yritimme myös soittaa omistajille, mutta puhelin alkoi vain soida aavemaisesti pimeässä keittiössä. Onneksemme omistajien talo oli guest housen vieressä ja myös heiltä oli mennyt sähköt, joten tulivat tarkastamaan ja korjaamaan meidänkin sähkömme lopulta. Illalla päädyimme etsimään klubeja, joskin hieman epäonnisia olimme etenkin aluksi, sillä päädyimme muun muassa klubille, jonka katto vuosi niin pahasti että baarimikko lapio vettä äyskärillä pois tanssilattialta, kerta on se ensimmäinenkin kun ulkotakkina käyttämäni tuulipuvun takki sopi täydellisesti iltamenoihin.


31.3 Sunnuntai
Aamu alkoi ihanasti pehmoisessa sängyssä loikoilulla, lämpöisellä suihkulla ja aamupalalla. Ikävä kyllä jouduimme kuitenkin jättämään paratiisin taaksemme ja suuntasimme toiseksi yöksi hostelliin, jossa oli nyt vapaata tilaa sillä festivaali oli peruttu sateen vuoksi ja ihmiset olivat lähteneet suurimmalta osin takaisin viikonloppumatkaltaan. Kävimme myös viemässä vaatteemme pesulaan ja etenkin edelleen alkuviikon vaellukselta haisevina ja kosteina bagaaseista puretut vaatteet keräsivät varmasti kiitosta pyykkäreiltä. nam. Illalla pelasimme biljardia ja kaikkien yllätykseksi voitin, olin siis biljardimestari! jippiii, koska olen siis erittäin surkea:D vahingoja sattuu nähtävästi. Lyöttäydyimme myös eräiden paikallisten ja hostellin työntekijän mukaan baarireissulle. Klubi oli suurimmalta osin kansoitettu värillisillä (mixed people) ja hieman tuntui valkoiselta siellä, tuntui että hohdan sillä ihmiset tuijottivat melko antaumuksella, että mitä teen kyseisessä paikassa. Juhlimme sitten Dillionin synttäreitä uudestaan ja onnittelimme keskiyöllä synttärisankaria.

Siinäpä se ensimmäinen viikko oikeastaan olikin, onnekseni olin kirjoittanut ylös tapahtumia jo matkan varrella koska muuten olisin varmasti unohtanut ainakin puolet. Ensi kerralla sitten tiedossa raporttia safareista, surfauksesta ja Capetownista muun muassa :p
-elisa

Tässä vielä kartta missä päin matkustettiin viimeset kaksi viikkoa!