Onko värillä väliä?

Melko villi viikko taas takana. Lakko tosiaan jatku melkein koko viikon ja nyt kuulu taas huhua, että huomenna maanantaina olisi tarkoitus kenties jatkua. Loppuviikosta luulin jo, että menot ois rauhottunu mutta nähtävästi kuten vähän arvelinkin, ei tämä yliopisto ole liioin saanut muutoksia aikaiseksi ja oppilaiden rauhoittamiseksi.


Keskiviikkona lakko oli pahimmillaan ja tietysti se oli juuri se päivä, kun heräsin klo5.00 kertaamaan kurssikokeeseen, jonka piti olla iltapäivällä, mutta joka kuitenkin peruttiin ja siirrettiin viikolla eteenpäin. Ikäväkseni lopulta odottelin 2tuntia virallista tietoa onko koetta vai ei, vaikka olin jo aamupäivällä nähnyt itse oppilasjoukon sulkeneen kyseisen tenttirakennuksen. Mikäli jättää menemättä kurssikokeeseen saa automaattisesti hylätyn ja täten ei myöskään ole oikeutettu osallistumaan loppukokeeseen eli koko kurssi on näin hylätty. Tästä syystä odottelin ”virallista” tietoa useiden muiden turhautuneiden oppilaiden kanssa. Professoria ei ollut kukaan nähnyt missään ja puhelimeen hän ei tietenkään voinut vastata. Parhaillaan sanoivat toimistotyöntekijät vain että menkää vaan sinne rakennuksen eteen vähän ennen kello 14 ja katsokaa pääsettekö sisälle tekemään koetta vai ette. Ei siinä mitään, hyviä neuvoja tosiaan, mitä nyt juuri kyseisen rakennuksen edessä oli aiemmin päivällä ammuttu jotain kumiluodilla ja toisen päähän oli pudotettu parvekkeelta tiiliskivi ja molemmat olivat sairaalahoidossa. Lisäksi mellakkajoukko oli jahdannut joitakin oppilaita kampuksella, saartanut kahviloita useammasta suunnasta saaden oppilasjoukon kiipeliin ja sitten tönineet ja tuuppineet epäonnisia lounastajia. Jotenkin en tuntenut oloani kovin turvalliseksi, vaikka kampus olikin kansoitettu mellakkapoliiseilla, vesitykillä ja tavallisilla poliiseilla, jotka tosin vain istuivat autossa tai sen ulkopuolella kuunnellen radiota ja chillaillen, parhaillaan jätskiä syöden. Juu u, hyvä että on virkavalta paikalla. Esittäisivät edes tekevänsä jotain:D


Huhujen mukaan, Lisää vettä myllyyn oli joku nerokas valkoihoinen tyttö saanut kommentoimalla koulun facebook-sivuille, kuinka mellakoitsijat käyttäytyvät kuin apinalauma ja täysin turhaan. Norjalaiselle tytölle oli joku tästä kertonut ja lisännyt, että kannattaa varmaan poistua kampukselta, saatat olla yhtäläisenä kohteena muiden vaaleaihoisten paikallisten kanssa, tässä kohtaa ei kysellä oletko ulkomaalainen vai et. Kiitän kovin tätä nerokasta, mikäli hän on tosissaan mennyt jonnekin kirjoittelemaan.


Tällä viikolla olen tosiaan myös herännyt huomaamaan, että vaikka näennäisesti rotu/ihonvärierottelu onkin mennyttä aikaa, ei se ole täysin kadonnut ihmisten ajattelutavoista ja käyttäytymisestä. Aluksi sitä ei oikein kiinnitä huomioita näihin asioihin, mutta nyt kun olen jo tottunut ympäristööni niin sanotusti, on olemassa selvästi paikkoja joissa määräenemmistö on valkoisia tai vuorostaan tummaihoisia. Jotenkin Suomessa ihonvärit tuntuvat olevan osaltaan tabu, viimeiseen asti pyritään välttämään mainitsemasta ihmisen ihonväriä, etenkin mikäli se on jotain muuta kuin valkoinen. Täällä näihin asioihin tartutaan niin sanotusti härkää sarvista, mainitaan saman tien onko kyseessä valkoinen, musta, mixed (valkoinen+musta) vaiko kenties intialainen. Turhia kainostelematta ja kiertelemättä. Ja ne ovat tosiaan White= valkoinen ja Black=musta, eikä mikään ”värillinen”, kuten korrektisti Suomessa saatettaisiin sanoa. Mellakka ja toisaalta taas myös jutustelu erään paikallisen kaverini kanssa aukaisi silmiäni melkoisesti. Esimerkiksi kampuksella on musta ja valkoinen kahvila, eli missä määräenemmistö on jompaakumpaa ja vain harvat sotkevat näitä rajoja. Missään ei tietenkään lue tätä määrittelyä ja ihmisiä ei kielletä menemästä kumpaakaan, mutta näin se vaan on. Valkoiset opiskelijat harvoin asuvat kampuksen asuntoloissa, ei sinäänsä siis yhtään ihme että asuntolatoverini näyttivät aluksi pelkäävän minua ja tuijottavan ihmeissään, että mitä teen täällä. Pikkuhiljaa jutustelemalla kuitenkin olen saanut nämä muurit melko hyvin rikottua ja saanut muutamia kavereitakin ihan keittiössä kokkailemalla( tai yrittämällä kokata, eilen sain mikroaaltouuniin tulipalon aikaiseksi, nähtävästi folio ei ollut tarkoitettu lämmitettäväksi).


Luennoilla olen luullut haisevani pahalle tai muuten olevani jotenkin outo, sillä parhaillaan kaikki ympärilläni olevat tuolit ovat tyhjiä ja luulin, että kukaan ei halua istua vieressäni. Todellisuudessa, paikallisen ystäväni Timbin mukaan, oppilaat eivät usko, että minä haluaisin heidän istuvan vieressäni. Kuulemma paikalliset valkoiset istuvat aina omana joukkonaan erillään mustista oppilaista ja harvoin edes suostuvat tekemään ryhmätöitä yhdessä. En siis usko, että kaikki ovat tällaisia, mutta stereotypiat ovat selvästi piirtyneet syvälle. Timbi näki minut koulussa odottamassa tunnin alkua ja vilkutimme tietysti toisillemme käytävän toisilta puolilta, olisitte nähnyt ne ilmeet joita tämä tapahtuma keräsi. Miespuolinen kaveri oli kuulemma kysynyt innoissaan heti, että tunteeko hän minut ja olen kuulemma niin kaunis, että voisiko hän esitellä meidät. Timbi oli vain naureskellut ja jatkanut matkaansa. Niin ikään Timbin kaverit eivät olleet uskoa silmiään kun hän tuli juttelemaan ensimmäisen kerran meidän kanssa noin vaan aerobic tunnin jälkeen, olivat kuulemma kyselleet jälkikäteen, että ai tunnetko tosiaan noi valkoiset tytöt, onko oikeesti kivoja vai?

Valkoiset ja erityisesti ulkomaalaiset ystävät ovat täällä eräänlainen statussymboli myös. Tätä olin itse asiassa vähän jo miettinyt aiemmin, mutta Timbin kertomukset osaltaan vahvistivat epäilyni. Tämä eräs poikajoukko on kuljettanut meitä ympäriinsä ja aluksi luulin tosiaan, että he haluavat olla meijän kavereita tosissaan. Nyt jälkikäteen kuitenkin kun juteltiin muiden kanssa, olivat hekin huomanneet että tämä joukko yrittää tosissaan ensinäkin meitä kaikkia tyttöjä vuoronperään ja samaan aikaan, nähtävästi tajuamatta, että puhumme keskenämme ja olemme kaikki ihan vain kaveripohjalta heidän kanssaan. No sitten he ovat myös halunneet ottaa kuvia ja jakaa ja tägätä niitä facebookissa, ei siinä sinällään mitään, mutta kuvia ja statuspäivityksiä on aivan älyttömät määrät ja en ainakaan itse pidä siitä että kuviani lisäillään kysymättä ensin ja vain esittääkseen, että on samassa kuvassa ulkomaalaisten kanssa. Voin olla muutamassa kaverikuvassa, mutta siinä vaiheessa kun kuvia alkaa olla ihan jokaisesta ruokailusta, taksimatkasta, illanvietosta jne. ja aina samat dudet ottamassa kuvia toisistaan ja minusta ja kaveristani heidän kanssaan, ei se ole enää mukavaa. Ihan mukavia miekkosia ja olen todella kiitollinen heidän avustaan ja paikallisesta tuntemuksestaan, mutta ei me kuitenkaan olla mitään sirkuseläimiä, joilla kerätä pisteitä omien kavereiden silmissä. Eräälle toisen kampuksen vaihtarille oli käynyt vielä erikoisempi tapahtuma, kun hänen oma kv-koordinaattori oli pakannut vaihtarit autoon ja ajanut omalle kotikadulleen esittelemään heitä. Oli kuulemma tuntunut hieman sirkusapinalta siinä autossa istuessa ja ihmisten ottaessa kuvia.


Myönnän, että alussa minusta tuntui että kaikki ihmiset ovat ympärilläni mustia ja olen ainut valkoinen ja erotun joukosta erityisen hyvin. Nyt olen ehkä itse tottunut jo siihen, että pääosa muista on mustia ja että saan katseita, toisinaan hyviä toisinaan erittäin arvostelevia, en kiinnitä siihen enää niin paljon huomiota. Lauantaina olimme ensimmäisessä Rugbymatsissani ja aluksi en tajunnut mikä tuntui niin erilaiselta siellä. Sitten katsoin ympärilleni ja huomasin, että kaikki ihmisethän ovat valkoisia, vain muutama musta siellä täällä. Hassua jotenkin, että perus Suomalaista ihmismassaa muistuttava joukko tuntui oudolta, hieman häiritsevältä jopa. Nyt todella tajusin, kuinka samalta me kotipohjolassa näytämme, valkoisia ja kalpeita, vailla kunnollista kulttuurien sekamelskaa (pois sulkien Helsingin ympäristön kenties, jossa on enemmän myös muiden kulttuurien edustajia). Itselleni tämä tänne muutto ei sinällään ollut maata kaatava kulttuurishokki, ainakaan niin pahasti kuin kenties joillekin ystävilleni, jotka eivät olleet ikinä edes poistuneet omasta kotimaastaan ennen tänne muuttoa. Onnekseni New Yorkin ja Pariisin kadut karaisivat minua jo aiemmin ja kenties on pakko myös myöntää, että onhan se mukava saada etenkin positiivista huomiota. Suomessa olen yksi monista, massaa, täällä pömppömahaani ei edes kiinnitetä huomiota, sillä vaalea hipiäni ja tukkani sekä vihreät silmät vievät huomion jo ennen epäkohtien taltioimista:D Voitto!


Ikävä kyllä en voi just nyt ladata mitään kuvia, koska palvelin on nähtävästi liian hidas sellaiseen..No nyt pitää lähtä nukkumaan, huomenna taas pitää olla valmiina juoksemaan karkuun mahdollisia mellakoita:p Joskin UKZN:n nettiyhteys on kyllä tänä viikonloppuna pätkiny ja ollu pois käytöstä niin paljon, että jos kohta ei muutoksia tähänkin tuu ni järjestän oman mellakan asian korjaamiseksi. Pitäähän mun nyt härreguud pystyä postaamaan blogini ja hengaamaan facebookissa ympäri vuorokauden, missä on inhimillisyys:p
-elisa