Easter Holiday Plans

Caitlinin kanssa ollaan suunnilleen asuttu kirjastossa viimeset muutamat päivät ja naputettu sormet kipeinä esseitä ja tehtäviä, että päästään lähtemään jo maanantaina, muilla ei tuntunu olevan sen suuremmin koulujutuista paineita. Jotain lukujuttuja otan kans mukaan, vaikka saas nähä koska niitä aion lukea:D näön vuoks kuitenki.

Nyt on myös matkasuunnitelmat hieman avautunu enemmän, elikkäs maanantaina starttaa auto kohti Drakensbergiä, joka on Durbanista sisämaahan eli länteen päin. Käydään lännessä pyörähtämässä muutaman päivän ajan ja sitten palataan meijän alkuperäiselle reitille joka kulkee rannikkoa pitkiä etelään. Pysähdyspaikoiksi valittiin muun muassa East London, Port Elizabeth, Jefferys Bay ja Hermanus ennen lopullista kohdetta, joka on sitten Capetown. Jossakin paikoissa ollaan vaan yks yö ja sitten kohti seuraavaa etappia, mutta onneks on kans muutama parin päivän pysähdys, ettei mene ihan autossa istumiseksi koko loma.


Tarkoituksena on tällä reissulla siis päätyä vihdoinkin jonnekin safarille, nähtävästi Addo Elephant park tulee olemaan tää kohde, koska siellä on siis muitakin elukoita kuin vain elefantteja. Siellä ne kirahvit ja leijonat mua jo innolla ootteleeki, eihän tähän menny ku muutama kuukausi, vaikka tullessani uskoin näkeväni villieläimiä melkein heti jossain kaupungin laitamilla:D

Sitten Jeffreys Bayssa tiiraillaan vaan surffareita:p silmäniloa siitä sitten, meille naisille ainakin.

Hermanuksessa pitäis päästä näkemään valaita ja pingviinejä, ja ehkä jopa haita kanssa jos löydetään oikee kohta mistä mennä uimaan. vitsi vitsi.

Capetownissa suunnitelmissa on Table Mountain, The cape of good hope (afrikan kärki siis), Robben Island, jossa Mandela oli vankilassa ja sitte ite haluun kans käydä Apartheid-museossa, joka on kuulemma Afrikan paras ja laajin nimenomaan Capetownissa. Saa nähä lähteekö kukaan näistä mun kavereista mun kanssa museoon kiertämään, mutta ite jotenki kaipaan kans vähän sitä kulttuuripuolta kaiken bailaamisen ja nähtävyyksien lisäksi.


Mitäköhän muuta, no en muista kaikkia hienoja nähtävyyksiä mitä tullaan kiertämään, mutta noi on varmaan ne pääkohteet kuitenkin. En jaksais oottaa enää edes näitä muutamaa päivää, sitte jää kirjasto ja kampus taakse ja surrataan kohti tuntematon ja sen yli.


Hostelleita ootan kanssa innolla, tähän mennessä meillä on ollu tosi hyvät hostellit, hyvät puitteet, siistit huoneet ja sängyt, ihmiset on ollu ihan huippuja ja meininki katossa. Toivottavasti nyttenkin tavataan paljon uusia tuttavuuksia ja ties vaikka tällä kertaa tapaisin jopa jotain muita suomalaisia:p En jotenki siis ole kärsinyt koti-ikävästä ollenkaan, mutta olisihan se melko hienoa tavata maatovereita näinkin kaukana kotoonta. Yleensä hostellien asukkaat on ollu etelä-afrikkalaisia, saksalaisia tai jenkkejä. Muulta tulleita en oo tavannu ku muutaman. Hassua sanoa kaikille että joo oon Suomesta, se yksi ja ainut joka täällä nyt on. Olenpas harvinainen.


Nyt saattaakin sitten tulla melko pitkä päivitysväli tähän kun tosiaan lomalla ollaan 2 viikkoa ja sitten oottaakin ihana tenttisuma siellä minua, mmm:) Vähän saattaa tulla naamakirjaa tässä ikävä kun en varmaan netissä kovin surfaile, mutta onneksi toisaalta olen jo nyt tottunut olemaa ilman sitä kun tää netti ei oo toiminu kun hyvin harvoin ja vaan vähän aikaa kerrallaan. Ja joo tiedän, olen addikti, en kai muuten tästä nettiasiasta mainitsisi joka käänteessä:D huvinsa kullakin.


Toivottakaa hyvää reissua ja pitäkää peukkuja että kaikki menee putkeen!
-elisa

Pääsiäisloma alkokin jo NYT!

“As you most probably are aware the student accommodation matter is receiving high priority. As management is not satisfied that the proposed new accommodation will be ready by tomorrow, a decision has been made that the University will close early for the Easter holidays. The University will assist the 560 students displaced from Renaissance residence to return home for the holidays so that their new accommodation can be finalised and prepared for when they return to campus. The University will therefore close for the Easter break from Friday 22 March 2013 and will reopen for academic lectures on Monday 8 April 2013.
In order to make up the lost time, an additional week of lectures will be added at the end of the semester and lectures will now end on Wednesday 28 May. Examinations will commence on Tuesday 4 June, supplementary exams on Wednesday 26 June and the first semester ends on Wednesday 3 July.”


Tällänen email oli tänään kolhatanu koulun sähköpostiin. Elikkäs päättivät sitten sulkea koko puljun tästä päivästä lähtien ja meillehän tää tarkottaa viikkoa pidempää pääsiäislomaa. Olisittepa ollu kampuksella kun tää ilmotus tuli, WOOW, menivät kaikki ihan sekasin:D No tietty itekin oon erittäin onnellinen luentojen perumisesta, mutta mulle tää tietää aivan järkyttävää tentti ja esseiden palautuspäivä sumaa heti loman jälkeen. 4 tenttiä ja 3 palautuspäivää tasan sillä viikolla kun palataan lomalta maanantaina Capetownista. Ainakin mikäli nää opet ei nyt siirrä saman tien noita tenttejä sitte vaikka viikolla eteenpäin, että päässään edes koulun makuun ensiksi. Sinällään ei haittaisi yhtään lukea tentteihin ja kirjotella omaan tahtiin esseitä, mutta tosiaan ei tulla olemaan täällä kampuksella lomaamme vaan ajetaan Durbanista etelään ja sitten vietetään 4-5päivää Capetownissa. Tää oli siis aluperänen suunnitelma, nyt se todennäkösesti vähän muuttuu tästä uudesta järjestelystä johtuen. Kiva jos kaverit päättää lähteä jo heti nyt viikonloppuna ni en tiiä miten ehin tehdä kaikki koulujutut ennen sitä valmiiksi ja en kuitenkaan tule raahaamaan tietokonetta ja paperivuoria mukaani. Tulee olemaan edessä pitkiä öitä ja netti ei tietenkään toimi ku puol tuntia kerralla, parhaillaan kerran vuorokaudessa. Onni ois toimiva netti ja kahvinkeitin <3 Ku palaan kotiin niin varmaan hämmästyn ku en ehikään enää käydä vessassa, kokata, siivota ja käydä luennolla istumassa sillä aikaa, kun mun netti lataa ensin itteään päälle ja sitten jotain sivua koko lopun päivän, mikäli oon siis onnekas että se käynnistyy ollenkaan. No pitänee jälleen kerran lähteä jonnekin internet kahvilaan rustailemaan esseitä ja kirjottelemaan näppäimistö sauhuten.. Tajusin, että en ole tainut laittaa sen kummemmin kuvia mun hienosta residenssistä, joten tässä muutama, joskin pahoittelen jo etukäteen kuvien laatua:p

Tässä vielä muutama kuva viimesimmästä mellakasta..poliiseja ja vesitykkejä, juuu u..



Mutta joo tällänen suunnavaihto tällä kertaa. Innolla ootan mitä me nyt keksitään kun on tätä ”vapaa-aikaa” niin kovin paljon:p

-elisa

Onko värillä väliä?

Melko villi viikko taas takana. Lakko tosiaan jatku melkein koko viikon ja nyt kuulu taas huhua, että huomenna maanantaina olisi tarkoitus kenties jatkua. Loppuviikosta luulin jo, että menot ois rauhottunu mutta nähtävästi kuten vähän arvelinkin, ei tämä yliopisto ole liioin saanut muutoksia aikaiseksi ja oppilaiden rauhoittamiseksi.


Keskiviikkona lakko oli pahimmillaan ja tietysti se oli juuri se päivä, kun heräsin klo5.00 kertaamaan kurssikokeeseen, jonka piti olla iltapäivällä, mutta joka kuitenkin peruttiin ja siirrettiin viikolla eteenpäin. Ikäväkseni lopulta odottelin 2tuntia virallista tietoa onko koetta vai ei, vaikka olin jo aamupäivällä nähnyt itse oppilasjoukon sulkeneen kyseisen tenttirakennuksen. Mikäli jättää menemättä kurssikokeeseen saa automaattisesti hylätyn ja täten ei myöskään ole oikeutettu osallistumaan loppukokeeseen eli koko kurssi on näin hylätty. Tästä syystä odottelin ”virallista” tietoa useiden muiden turhautuneiden oppilaiden kanssa. Professoria ei ollut kukaan nähnyt missään ja puhelimeen hän ei tietenkään voinut vastata. Parhaillaan sanoivat toimistotyöntekijät vain että menkää vaan sinne rakennuksen eteen vähän ennen kello 14 ja katsokaa pääsettekö sisälle tekemään koetta vai ette. Ei siinä mitään, hyviä neuvoja tosiaan, mitä nyt juuri kyseisen rakennuksen edessä oli aiemmin päivällä ammuttu jotain kumiluodilla ja toisen päähän oli pudotettu parvekkeelta tiiliskivi ja molemmat olivat sairaalahoidossa. Lisäksi mellakkajoukko oli jahdannut joitakin oppilaita kampuksella, saartanut kahviloita useammasta suunnasta saaden oppilasjoukon kiipeliin ja sitten tönineet ja tuuppineet epäonnisia lounastajia. Jotenkin en tuntenut oloani kovin turvalliseksi, vaikka kampus olikin kansoitettu mellakkapoliiseilla, vesitykillä ja tavallisilla poliiseilla, jotka tosin vain istuivat autossa tai sen ulkopuolella kuunnellen radiota ja chillaillen, parhaillaan jätskiä syöden. Juu u, hyvä että on virkavalta paikalla. Esittäisivät edes tekevänsä jotain:D


Huhujen mukaan, Lisää vettä myllyyn oli joku nerokas valkoihoinen tyttö saanut kommentoimalla koulun facebook-sivuille, kuinka mellakoitsijat käyttäytyvät kuin apinalauma ja täysin turhaan. Norjalaiselle tytölle oli joku tästä kertonut ja lisännyt, että kannattaa varmaan poistua kampukselta, saatat olla yhtäläisenä kohteena muiden vaaleaihoisten paikallisten kanssa, tässä kohtaa ei kysellä oletko ulkomaalainen vai et. Kiitän kovin tätä nerokasta, mikäli hän on tosissaan mennyt jonnekin kirjoittelemaan.


Tällä viikolla olen tosiaan myös herännyt huomaamaan, että vaikka näennäisesti rotu/ihonvärierottelu onkin mennyttä aikaa, ei se ole täysin kadonnut ihmisten ajattelutavoista ja käyttäytymisestä. Aluksi sitä ei oikein kiinnitä huomioita näihin asioihin, mutta nyt kun olen jo tottunut ympäristööni niin sanotusti, on olemassa selvästi paikkoja joissa määräenemmistö on valkoisia tai vuorostaan tummaihoisia. Jotenkin Suomessa ihonvärit tuntuvat olevan osaltaan tabu, viimeiseen asti pyritään välttämään mainitsemasta ihmisen ihonväriä, etenkin mikäli se on jotain muuta kuin valkoinen. Täällä näihin asioihin tartutaan niin sanotusti härkää sarvista, mainitaan saman tien onko kyseessä valkoinen, musta, mixed (valkoinen+musta) vaiko kenties intialainen. Turhia kainostelematta ja kiertelemättä. Ja ne ovat tosiaan White= valkoinen ja Black=musta, eikä mikään ”värillinen”, kuten korrektisti Suomessa saatettaisiin sanoa. Mellakka ja toisaalta taas myös jutustelu erään paikallisen kaverini kanssa aukaisi silmiäni melkoisesti. Esimerkiksi kampuksella on musta ja valkoinen kahvila, eli missä määräenemmistö on jompaakumpaa ja vain harvat sotkevat näitä rajoja. Missään ei tietenkään lue tätä määrittelyä ja ihmisiä ei kielletä menemästä kumpaakaan, mutta näin se vaan on. Valkoiset opiskelijat harvoin asuvat kampuksen asuntoloissa, ei sinäänsä siis yhtään ihme että asuntolatoverini näyttivät aluksi pelkäävän minua ja tuijottavan ihmeissään, että mitä teen täällä. Pikkuhiljaa jutustelemalla kuitenkin olen saanut nämä muurit melko hyvin rikottua ja saanut muutamia kavereitakin ihan keittiössä kokkailemalla( tai yrittämällä kokata, eilen sain mikroaaltouuniin tulipalon aikaiseksi, nähtävästi folio ei ollut tarkoitettu lämmitettäväksi).


Luennoilla olen luullut haisevani pahalle tai muuten olevani jotenkin outo, sillä parhaillaan kaikki ympärilläni olevat tuolit ovat tyhjiä ja luulin, että kukaan ei halua istua vieressäni. Todellisuudessa, paikallisen ystäväni Timbin mukaan, oppilaat eivät usko, että minä haluaisin heidän istuvan vieressäni. Kuulemma paikalliset valkoiset istuvat aina omana joukkonaan erillään mustista oppilaista ja harvoin edes suostuvat tekemään ryhmätöitä yhdessä. En siis usko, että kaikki ovat tällaisia, mutta stereotypiat ovat selvästi piirtyneet syvälle. Timbi näki minut koulussa odottamassa tunnin alkua ja vilkutimme tietysti toisillemme käytävän toisilta puolilta, olisitte nähnyt ne ilmeet joita tämä tapahtuma keräsi. Miespuolinen kaveri oli kuulemma kysynyt innoissaan heti, että tunteeko hän minut ja olen kuulemma niin kaunis, että voisiko hän esitellä meidät. Timbi oli vain naureskellut ja jatkanut matkaansa. Niin ikään Timbin kaverit eivät olleet uskoa silmiään kun hän tuli juttelemaan ensimmäisen kerran meidän kanssa noin vaan aerobic tunnin jälkeen, olivat kuulemma kyselleet jälkikäteen, että ai tunnetko tosiaan noi valkoiset tytöt, onko oikeesti kivoja vai?

Valkoiset ja erityisesti ulkomaalaiset ystävät ovat täällä eräänlainen statussymboli myös. Tätä olin itse asiassa vähän jo miettinyt aiemmin, mutta Timbin kertomukset osaltaan vahvistivat epäilyni. Tämä eräs poikajoukko on kuljettanut meitä ympäriinsä ja aluksi luulin tosiaan, että he haluavat olla meijän kavereita tosissaan. Nyt jälkikäteen kuitenkin kun juteltiin muiden kanssa, olivat hekin huomanneet että tämä joukko yrittää tosissaan ensinäkin meitä kaikkia tyttöjä vuoronperään ja samaan aikaan, nähtävästi tajuamatta, että puhumme keskenämme ja olemme kaikki ihan vain kaveripohjalta heidän kanssaan. No sitten he ovat myös halunneet ottaa kuvia ja jakaa ja tägätä niitä facebookissa, ei siinä sinällään mitään, mutta kuvia ja statuspäivityksiä on aivan älyttömät määrät ja en ainakaan itse pidä siitä että kuviani lisäillään kysymättä ensin ja vain esittääkseen, että on samassa kuvassa ulkomaalaisten kanssa. Voin olla muutamassa kaverikuvassa, mutta siinä vaiheessa kun kuvia alkaa olla ihan jokaisesta ruokailusta, taksimatkasta, illanvietosta jne. ja aina samat dudet ottamassa kuvia toisistaan ja minusta ja kaveristani heidän kanssaan, ei se ole enää mukavaa. Ihan mukavia miekkosia ja olen todella kiitollinen heidän avustaan ja paikallisesta tuntemuksestaan, mutta ei me kuitenkaan olla mitään sirkuseläimiä, joilla kerätä pisteitä omien kavereiden silmissä. Eräälle toisen kampuksen vaihtarille oli käynyt vielä erikoisempi tapahtuma, kun hänen oma kv-koordinaattori oli pakannut vaihtarit autoon ja ajanut omalle kotikadulleen esittelemään heitä. Oli kuulemma tuntunut hieman sirkusapinalta siinä autossa istuessa ja ihmisten ottaessa kuvia.


Myönnän, että alussa minusta tuntui että kaikki ihmiset ovat ympärilläni mustia ja olen ainut valkoinen ja erotun joukosta erityisen hyvin. Nyt olen ehkä itse tottunut jo siihen, että pääosa muista on mustia ja että saan katseita, toisinaan hyviä toisinaan erittäin arvostelevia, en kiinnitä siihen enää niin paljon huomiota. Lauantaina olimme ensimmäisessä Rugbymatsissani ja aluksi en tajunnut mikä tuntui niin erilaiselta siellä. Sitten katsoin ympärilleni ja huomasin, että kaikki ihmisethän ovat valkoisia, vain muutama musta siellä täällä. Hassua jotenkin, että perus Suomalaista ihmismassaa muistuttava joukko tuntui oudolta, hieman häiritsevältä jopa. Nyt todella tajusin, kuinka samalta me kotipohjolassa näytämme, valkoisia ja kalpeita, vailla kunnollista kulttuurien sekamelskaa (pois sulkien Helsingin ympäristön kenties, jossa on enemmän myös muiden kulttuurien edustajia). Itselleni tämä tänne muutto ei sinällään ollut maata kaatava kulttuurishokki, ainakaan niin pahasti kuin kenties joillekin ystävilleni, jotka eivät olleet ikinä edes poistuneet omasta kotimaastaan ennen tänne muuttoa. Onnekseni New Yorkin ja Pariisin kadut karaisivat minua jo aiemmin ja kenties on pakko myös myöntää, että onhan se mukava saada etenkin positiivista huomiota. Suomessa olen yksi monista, massaa, täällä pömppömahaani ei edes kiinnitetä huomiota, sillä vaalea hipiäni ja tukkani sekä vihreät silmät vievät huomion jo ennen epäkohtien taltioimista:D Voitto!


Ikävä kyllä en voi just nyt ladata mitään kuvia, koska palvelin on nähtävästi liian hidas sellaiseen..No nyt pitää lähtä nukkumaan, huomenna taas pitää olla valmiina juoksemaan karkuun mahdollisia mellakoita:p Joskin UKZN:n nettiyhteys on kyllä tänä viikonloppuna pätkiny ja ollu pois käytöstä niin paljon, että jos kohta ei muutoksia tähänkin tuu ni järjestän oman mellakan asian korjaamiseksi. Pitäähän mun nyt härreguud pystyä postaamaan blogini ja hengaamaan facebookissa ympäri vuorokauden, missä on inhimillisyys:p
-elisa

Strike-Strike-Strike-Lakko/mellakka

Tänään alkoi hienosi uusi viikko, heräsin aikaisin ja olin kirjastossa jo kahdeksan maissa ahkerasti ahertamassa ranskan tehtävää. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös mun ahkera aherrus, joskin tällä kertaa syy ei ollu mun oma laiskuus ja saamattomuus (kerta se on ensimmäinenkin). Kirjastossa alettiin kuuluttaa, että kirjasto suljetaan nyt, koska kampuksella on puhennu lakko/mellakka. Olin että no voi hitto, ei just nyt, mul oli viel 45minsaa seuraavaan tuntiin ja oisin varmaan saanu tehtävän melkein valmiiksi. No mutta pakko oli pakata tavarat ja poistua muiden mukana ulos rakennuksesta. Ulkona olikin sitten jo hässäkkää tarpeeksi, oppilaita vaelteli ympäriinsä hämmentyneen näkösenä ja kohta jo kuulukin huutoa, laulua ja taputuksia yms. Ite kävelin vähän kauempaa ohitse ja kattelin vaan etäältä, miten oppilasröykkiö kokoontu yhteen ja enemmän ja enemmän osallistujia vaan virtas. Tässä vaiheessa mulla ei tosiaan ollu hajuakaan mistä lakko tällä kertaa oli saanu alkunsa, mutta täällä tosiaan jos on lakkouhka, niin kaikki paikat suljetaan, tunnit perutaan ja opettajat on kehottanu vaan pysymään residenssissä tai poissa kampukselta. On tosiaan vaara, että lakko yltyy väkivaltaseksi ja joitakin pahoinpitelyjä on tapahtunu aikasemmin, joten ei kuulemma kannata riskeerata omaa turvallisuutta.


Mun seuraava tunti peruttiin ja proffa selitti vähän lakon taustoja. Kampuksen ulkopuolella residenssissä asuneita oppilaita, yhteensä 560, oli potkittu ulos keskellä yötä viime viikonloppuna, koska residenssin ja yliopiston välisissä maksuissa nähtävästi oli jotain häikkää tjn. En oikein ymmärtänyt mikä oli mennyt pieleen tarkalleen, mutta oppilaat olivat kuitenkin päätyneet kadulle keskellä yötä tavaroineen päivineen. Voin vaan kuvitella kyseisen paniikin, ja useimmat oppilaista olivat jostain kauempaa kotoisin, joten ei kovin paljon lohduta soittaa vanhempia hakemaan kotiin. Itse olisin kyllä niin älyttömän sekasin tossa vaiheessa, että varmaan tarraisin ovenkarmeihin ja kieltäytyisin liikkumasta mihinkään suuntaan senttiäkään, sopii yrittää. Siis meillä ei pitäisi olla tälläistä vaaraa, koska asumme kampuksen sisällä asuntoloissa ja asuntolaamme ei vuokraa kukaan yksityinen taho. Ja no sanomattakin on selvää, että meitä vaihtareita tossa vaiheessa kohdeltaisiin kyllä kuin kukkia kämmenellä, sen verran hyvät rahat ovat meistä kuitenkin saaneet, että negatiivinen julkisuus olisi erittäin haitallista tuleville vaihtosopimuksille. Ite kyllä ymmärrän erittäin hyvin tän lakon aiheen, ja siis toihan on ihan kamalaa mitä tapahtu, mutta jotenki en ymmärrä tällästa suorastaan terrorismia ja vandalismia, mitä nää lakkoilijat täällä harrastaa. Roskia levitetty kaikkialle, vaahtosammuttimilla sotkettu luokat ja käytävät, jotka jo lainehti entuudestaan kotitekosen tulvan saattelemana. Toisinaan on kuulemma jopa tuoleja ja pöytiä poltettu. Mellakkapoliisit juoksee parhaimmillaan pamppujen kanssa pitkin koulun käytäviä. En tiiä pitäiskö tuntea olonsa tolloin turvalliseks vai vieläki ahdistuneemmaksi.


No kirjasto oli kiinni, tunnit peruttu, koulun tilat sotkettu ja oppilasjoukko mellakoi kampuksella. Tämän lisäksi nettikin oli jotenkin blogattu taas, tai ainakaan se ei toiminut koko päivänä. Mulla ois keskiviikkona kurssikoe, mutta suurin osa tenttimateriaalista on netissä ja lisäksi keskiviikoksi annettu ranskan tehtävä niin ikään tarvitsee nettiä, joten hieman turhautuneena en pystynyt tekemään oikein mitään järkevää. Lähdettiin tyttöjen kanssa kahville ja otettiin joitain koulujuttuja mukaan, että saatiin edes jotain aikaseksi. Kaikkein inhottavinta tässä on tää epävarmuus, ei voi tietää jatkuuko lakko huomenna, kestääkö se montakin päivää, viikon tai pari kenties? Mukava selitellä keskiviikkona että miksi en ole saanu mitään tehtyä, koska mun tuurilla lakko loppuu huomenna illalla ja keskiviikkona kaikki on taas normaalia. Viimeks muutama viikko sitten ollu lakko kesti päivän ja oli melko laimea lopulta. Hyvä ensimmäiseksi lakoksi siis. Nyt tämä saattaa kestää kauemminkin, sillä oppilaat vaativat yliopistoa tekemään jotain asunto-ongelmille. En kyllä tiedä mitä tarkalleen voisi tämä yliopisto tehdä yhtään millekään, sillä 1) ukzn on rutiköyhä ja veloissa, näin oon oppinu tässä nyt 2) työntekijöitä ei tunnu oikeasti kiinnostavan yhtään mitä he tekevät, vähän sinnepäin riittänee 3) proffat ja opet siirtyvät muualle lukukauden tai vuoden jälkeen, sillä byrokratia ja taistelu kurssimateriaalikustannuksista vie jopa opeilta innon.


Että tällänen päivä tänään, hyvin mielenkiintosta kyllä. Kivasti kysyin yheltä tytöltä, että pitäisikö olla huolissaan tästä lakosta jne. Tyttö katto mua vähän kummastuneena ja vastas, että ”eikö teillä muka oo koskaan lakkoja sun yliopistossa, oo vaan samalla tavalla”. Hmm, siinä sitten mietin kaikkia niitä monia lakkoja ja mellakoita mitä UEF:lla tai muilla suomen yliopistoilla on ollu ja melko laiha oli lopputulos. Jos Joensuussa joku porukka alkais riehua ja yrittäis sulkea koko puljun, niin varmaan vaan naureskelisin ja ajattelisin sen olevan joku vitsi, performanssi suorastaan. Täällä en kyllä kokeile nauraa näille mellakoitsijoille, tässä kohtaa on aika käyttää sitä kuuluisaa maalaisjärkeä. Huomenna mulla ois eka tunti 7.45 ja pakko vissiin herätä ja lähteä kampukselle kattomaan onko tuntia vai ei, onko kirjasto auki vai ei ja palata sitten takaisin tänne ja toivoa että netti edes toimisi jos mikään muu ei.

Tyttöjen Juttuja

Kulunu viikko on menny lähinnä koulun kirjastossa, koska tajusin vihdoin että mun nähtävästi pitää oikeesti nyt alkaa myös opiskella täällä eikä vaan hengailla. Ikävä totuus iski, kun alko testipäivät ja esseiden palautuspäivät lähestyä uhkaavasti. Kivasti tietysti ovat laittaneet kaikki testit ja esseet joko ennen lomaa tai heti loma jälkeen. Me ollaan lähdössä CapeTowniin lomalla, joten mun pitää tehdä kaikki maholliset jutut jo ennen lomaa, oon lievästi masentunu tästä oivalluksesta.

Koulun kirjasto on ihan kiva paikka, mitä nyt ilmastointi jäädyttää sisukaluja myöten puolessa tunnissa, sitte meet ulos ja oon yltäpäältä hiessä. Taisin saada pienen flunssan poikasen tuolta kirjastosta jo tän takia, ihanaa. Sitten mikäli haluat käyttää omaa tietokonetta, joudut kiertämään ympäri kirjastoa ettimässä pistoketta, mikäli niistä yksikään on vapaana tai toimii. Vihdoin 4. kerroksen nurkasta löydät vapaan pistokkeen, ja toteat, että noh tietenkään netti ei toimi sitten siinä kulmassa kirjastoa jostain käsittämättömästä syystä. Sinällään en yhtään kyllä ihmettele, netti on täällä muutenki hyvin kyseenalanen, mutta että koulun kirjastossakaan ei toimi?! Kivasti suurin osa materiaalista on kuitenki netissä luettavissa, joten lievästi siinä tuntee ittesä huijatuks ku vihdoin ja viimein raahaudut omasta pikku sopista ahkerasti opiskelemaan koulun kirjastoon, kierrät koko pytingin ettimässä pistorasiaa ja sitten se netti ei edes toimi ja et voi lukea mitään -.-´. Meinasin siinä vaiheessa vaan alkaa nauramaan ääneen ja huutamaan että ”ootteko oikeesti tosissanne tän kanssa?!” . Mutta siis joo, oon yrittän oikeesti olla ahkera ja saada jotain edes aikasiks.


Lisäksi oon juossu edelleen kaikenmaailman papereiden kanssa, kun olivat merkinneet mulle väärän ranskan kurssin ja sitten joku residenssi paperi piti hakea ja täyttää. Jonotin tota paperia jonku tunnin ja nähtävästi väärässä jonossakin, joten sitten kun vihdoin sain oikeen paperin käsiini, ilmotin että tuun huomenna tai joku päivä uudestaan, nyt oon liian väsyny täyttämään tätä ja jonottamaan uudestaan, kattovat kummastuneena. Täkäläiset nähtävästi tykkäävät istua jonoissa, joissa liikutaan tuolilta toiselle ihanku siinä lasten leikissä missä pitää ehtiä istumaan enneku musiikki loppuu tai tippuu pois pelistä. Siltä musta ainaki tuolla tuntu:D Kopion saman paperin kans muille vaihtareille että säästyvät edes jotkut noilta turhilta jonoilta.
Saatiin vihdoin varattua auto, jolla ajetaan viikossa täältä CapeTowniin ja lentoliput takas sitten loman jälkeen. Eli tiedossa on viikossa edetä hostellista toiseen ja nähtävyydestä toiseen täältä etelään ja sitten capetownissa ollaan joku 4-5päivää hengailemassa ja kattomassa muun muassa pöytävuori, hyväntoivon niemi ja Robben saari. Tulee kyllä olemaan mieletön reissu varmasti ja niin paljon nähtävää taas!


Perjantai aamuna oltiin sovittu ja varattu reissu kattomaan haiverkkoja, jotka suojaavat Durbanin uimarantoja. No herättiin klo.4.30 ja lähdetiin satamaan jossa oltiin hieman ajoissa jopa. No veneen omistaja ja kippari ilmestyivät paikalle ja olivat erittäin mukavia ja kertoivat kaikkea durbanin rannoista yms. Kävi myös selville, että viime viikonloppuna Port st. Johnissa oli käynyt haihyökkäys. No kyselimme hieman lisää tästä tapaturmasta ja selvisi, että kyseessä oli ihan täysin sama ranta ja sama päivä, kun olimme itse olleet kyseisellä rannalla ja hieman jopa kastautuneet veteen. WOW. Hieman jäimme suu auki kuuntelemaan ja vasta tuossa vaiheessa tajusin todellakin, että haivaroitus kyltit eivät ole vitsejä, vaan ihan oikeasti näin voi käydä jos omaa tyhmyyttäsi menet veteen vaikka näät kyltit. Uhri oli nähtävästi loukkaantunut melko pahasti, mutta selvinnyt hengissä kuitenkin. Pelottavaa.

No meidän omasta reissusta merelle ei sitten tullut lopulta mitään, sillä meitä oli 3 ja seuraan piti liittyä vielä 5 hengen seurue, mutta heitä ei koskaan kuulunut. Ison veneen käyttökustannuksista johtuen vain meidän kolmen takia ei kuulemma voitu nyt tällä kertaa sitten suunnistaa tarkistamaan verkkoja. Lievästi olin pettyny, herättiin kuitenki tuhollisen aikasin, maksettiin taksimatka satamaan ja odotettiin melkein pari tuntia. No onneksi omistaja oli sen verran pahoillaan, että lupasi heittää meidän takasin minne haluamme. Valitsimme koulun lähellä olevan kahvilan, ei muuten päivästä olisi mitään tullut, ei ilman tuhtia kupillista kahvia.


Perjantaina olin kuitenki tästä aikasesta herätyksestä johtuen nähtävästi, erittäin tehokas koulujuttujen kanssa, iltapäivällä rääkkäsin itteni kuoliaaksi aerobicissa, jossa aluksi itse asiassa lämmiteltiin latino tansseilla, ja voi että rakastan latino tansseja, sattuneesta syystä ne on jotenki vieny mun sydämen:p No iltasella sitte suunnistettiin tyttöporukalla TacoZulu nimiseen paikkaan illalliselle. Ruoka oli ihan ok, mutta no paikkana en pidä tästä puljusta yhtään. Keltään ei kysytä papereita, joten paikka on kuin lastentarha. Jotenki tunsin itteni ihan joksku vanhaksi tädiksi, joka oli pukeutu kukalliseen ikkunaverhoon ja lähetti paheksuvia katseita pikku bimboihin pikkupikku mekoissaan. Oon niin vanha jo:D No ilta siitä sitten tietysti jatkui tyttöporukalla Florida Roadilla ja menemättä nyt sen enempää yksityiskohtiin; ilmaista shampanjaa, vip-tilassa jonku Etelä-Afrikan miljonäärin kanssa. Ei sinäänsä yhtään paha noin niinku perjantai illaksi:D Sattuhan sitä.


Lauantaina, vaikka ajattelukin särki päätä, lähdettiin silti kiertämään intialaismarkkinoita, jotka on hieman Durbanin ulkopuolla. Sinäänsä ihan kiva paikka, mitä nyt eläviä kanoja kannettiin muovipusseissa ennenku ne nakkas niiltä kaulat poikki. . Meinasin oksentaa.

Lauantai ilta meni ihan tyttöjen iltana taas, tällä kertaa tosin lakattiin vaan kynsiä ja meinattiin kattoa leffaa, mutta sit joku häikkä tietokoneessa ni ei leffa toiminukaan. Mutta tänä viikonloppuna oon kyllä jotenki nyt pondannu näiden tyttöjen kanssa, ollaan löydetty se meijän porukka ja varmasti tullaan tekemään paljonki yhdessä kans tulevaisuudessa. Ihana vaan jutella kaikista tyttöjen jutuista, oon jotenki kaivannu mun omia tyttökavereita kotoonta. Pitäis saada kuitenki tasasin aikavälein analysoida kaikkea mahdollista ja mahdotonta, yksin sitä vaan sekoaa, porukassa saa monia hyviä näkökulmia, ja jos ei muuta ni ainakin todisteet siitä että naisissa ei ollu taaskaan mitään vikaa, miehet on vaan outoja ja ne haluu tarkotuksella sekottaa meidän päät. for sure.


Sunnuntaina vierailtiin yhden kaverin vuokra talolla, joka sijaitsee kivasti meren rannalla, noin 15minsan ajomatkan päässä täältä. Todella mukava lukaali kyllä, tilava, oma keittiö, vessa ja pari huonetta. Tämä kaikki vaan vähän enemmän kuin kampus asuminen täällä, pikkuhuoneessa, jaettu keittiö, vessa ja suihkut. No mutta ite oon kyllä sillee tyytyväinen täällä oloon, kaverit ja kampus lähellä, turvallista ja en nyt niin oo kärsiny mistään meluhaitoistakaan. Ite nukun erittäin hyvin unimaski silmillä ja korvatulpat korvissa Muutaman kerran jollain on ollu bileet naapurissa, mutta onneks ei keskellä viikkoa kuitenkaan, viikonloppuna nyt ei niin väliä. Toisinaan täällä lauletaan kurkku suorana kaikkea maan ja taivaan väliltä, toisinaan tytöt huutelevat kerroksesta toiseen toisilleen ja täällä kaikuu erittäin hyvin. No tässä suhteessa ei kannata närkästyä, parempi vaan käyttää tilaisuus hyväkseen ja noudattaa paikallisten tapoja ja huudella omillekin kavereille kun olet liian laiska kävelemään rappusia edes takaisin:p

No nyt unille, uusi viikko taas edessä..
-elisa

ps. tässä linkki haihyökkäykseen, toivottavasti toimii: http://www.dispatch.co.za/shark-victim-survives/

Kuukausi purkissa

Ihan tässä heräsin huomaamaan, että nyt on tosiaan kuukausi paketissa täällä oloa ja en voi kyllä muuta sanoa, kun että oon kyllä nauttinu aivan suunnattomasti. Alkuvaikeudet koulun ja byrokratian kanssa on nyt kutakuinkin takana päin ja nyt voin keskittyä todella täällä olemiseen ja elämiseen.


Keskityn taas olennaiseen eli viikonlopun tapahtumien raportoimiseen:D No tää viikonloppu ylipäätäänkin oli jälleen kerran aivan mahtava, erilainen ku edellinen mutta jotenki musta tuntuu että tää maa jaksaa vaan yllättää mua uudestaan ja uudestaan. Joskin en kyllä ole vielä edes nähny kovinkaan paljon, joten varmasti jään tulevaisuudessakin suu auki tuijottamaan näitä henkeä salpaavia maisemia. Melko runollinen ilmaus, mutta jotenki esimerkiksi maisemat joita näin tänä viikonloppuna olivat ihan jotain sanoin kuvaamatonta ja edes kuvat ei tule tekemään oikeutta kaikelle sille kauneudelle mitä todellisuus on. Onpas muuten vaikeaa jotenkin kirjottaa suomeksi nyt, tuntuu että sanat katoaa tai en löydä oikeaa ilmaisua. Hassua sanoa, mutta nyt kun käytän pääsääntösesti englantia koko ajan, on mun ajatuksetkin vaihtanu kieltä. Kuulostan varmaan tosi järkevältä, ollu täällä kuukauden ja nyt muka jo ajattelenki englanniksi, oottakaan vaan kun tuun kesällä Suomeen, tuutte kärsimään Fingelskasta erittäin paljon. Just saying.


Lähdettiin siis perjantaina tyttöporukalla kohti Port st. John-nimistä paikkaa, jonka piti olla noin 4 tunnin ajomatkan päässä Durbanista, no todellisuus oli lähemmän 6,5 tuntia kuitenkin lopulta. Vuokra-auto oli pienin ikinä näkemäni leluautoa muistuttava koppero, jota tuttavallisesti kutsuttiin ”spoon” eli lusikaksi, älkää kysykö mistä nimi tuli. Mun onneksi en joutunu ajamaan, vaan kanadalainen tyttö hoiti koko reissun tällä kertaa, vaikkakin satutti jalkansa ekan yönä kun putosi yläsängystä ja ei voinu kävellä koko aikana muuta kuin tuettuna, ajaminen onneksi onnistui vaikka hänen osaltaan muu viikonloppu menikin jääpussien kanssa.




Matkaan lähdettiin täynnä intoa ja tarmoa, ja no tietysti eksyttiin heti kun kampukselta päästiin ulos:DD Ajettiin yhteen pahaan mäkeen ihan liian hitaasti ja suurella vaihteella ja tietysti arvata saattaa miten jäätiin sinne keskelle mäkeä jumiin, 5 naista kiljumassa pikku kopperossa keskellä mäkeä, mahtoi olla paikallisilla hauskaa. Yritettiin varovasti peruuttaa yhteistuumin osan matkaa edelliselle poikkitielle, mutta oltiin osittain kävelykadun päällä, joten peruutus ei oikein onnistun. No neuvoin sitten kanadalaiselle käsijarru mäkilähtöä, nähtävästi muualla maailmassa ei kyseistä taitoa opeteta autokoulussa. Ihmeen kaupalla päästiin ylös ja ympäri ja takas kampukselle ettimään oikeeta reittiä. Yhteensä palattiin 4 kertaa kampukselle takas kun otettiin aina väärä tie, tän jälkeen soitettiin paikalliselle kaverille, joka nauro ensimmäiset 5 minuuttia meijän hienolle yritykselle lähteä kampusta pidemmälle. Vihdoin ja viimein päästiin muutaman mutkan kautta vihdoin ulos kaupungista ja valtatielle köröttelemään.



Matka eteni melko tehokkaasti, mutta silti ei todellakaan 4tuntiin olisi mitenkään ehditty. En tiedä miten nämä paikalliset muka ajavat niin kovin nopeammin kun me. Alko jo hieman hämärtyä ja päämäärään oli vielä matkaa noin 60-70km, no ajateltiin tietysti, että no nopeastihan se menee ja pian ollaanki jo perillä. No teiden kunto heikkeni heikkenemistään, älyttömän isoja kuoppia, joihin meijän pikku autolla ei todellakaan ollu kiva osua. Lisäksi tiellä käyskenteli muun muassa ihmisiä, lehmiä, vuohia, lampaita ja koiria, koskaan et voinu tietää mitä tuleman pitää. Tähän kun lisätään vielä lievä tihkusade ja pilvien sisällä ajelu, koska olimme niin korkealla nähtävästi, niin lopputulos oli että ikkunat auki, päät ulos ja kaikki tiirailevat tietä ja reunoja, että voidaan madella eteenpäin. Tästä syystä vihdoin ymmärrän miksi yöllä ajaminen ei ole suositeltavaa, ja tietysti se on myös vaarallista ihan noin yleensäkin. Muutaman kaupungin läpi jouduttiin ajamaan ja silloin kyllä napsahti ovet lukkoon, musiikki pois ja naamoista varmaan pystyi lukemaan kuinka jännittyneitä kaikki oltiin.


Vihdoin ja viimein perillä. Ite olin ihan totaalisen väsyny ja päätin vain jäädä saman tien nukkumaan 9 maissa illalla, villiä, oon tulossa vanhaks. Toiset bailasivat aamuyöhön ja sitten tosiaan kävi tämä ikävä kerrossänky haaveri kaverille. Ite nousin aamulla aikasin täynnä intoa ja tarmoa ja voi elämä sitä maisemaa, joka avautu silmien eteen ku kömmin ulos meijän huoneesta. Siis vauu. Oltiin tultu pimeellä, joten ei ollu hajuakaan missä oltiin, mutta oli erittäin mukava huomata että keskellä vihreää viidakkoa, kivenheiton päässä merestä. No kylmän suihkun jälkeen (säästivät lämmintä vettä ja ympäristöä, jesh) pakko herätin muut, koska oltiin suunniteltu vaellus vesiputoukselle.


Vaellus olikin sitte ihan oma lukunsa. Entisenä partiolaisena tietysti olin, että ai kun kiva päästä luontoon vaeltamaan ja nauttimaan maisemista, rentoa käpöttelyä kavereiden kanssa. Tässä kohtaa kyllä erehdyin totaalisesti. Tämä vaellus meinaan oli kyllä sen sortin selviytymisseikkailu, että jos totta puhutaan niin olen melkosen yllättyny että oon enää edes elossa. Enkä nyt liiottele, ainakaan kovin paljon. Siis todella kaunista, keskellä viidakkoa, vehreätä ja muutenkin maisemista nautin todella paljon, ainakin niiltä osin kun ehdin niitä ihailla hengissä selviytymisen välissä. ”Vaellusreitti” käsitti itse viidakossa tarpomisen lisäksi jokusen pätkän pitkospuita ja betoniputkia, jotka olivat erittäin liukkaita sillä edellisenä päivänä oli satanut oikein kunnolla. Siinä sitten hivuttaudun eteenpäin ilman kaiteita, yritän olla kattomatta sivuille, koska valehtelematta pudotus oli pystysuora alaspäin jonnekin viidakkoon ennalta arvaamattoman pitkälle. Tässä kohtaa mun korkeanpaikan kammo ei todellakaan auttanu yhtään. Opas liikkui sulavasti ja tämän koiratki näytti olevan paremmin mukana kun kukaan meistä vaeltajista. Mutta toisinaan oli siis sellasia kohtia, että voitiin mennä vaan yksi kerrallaan ja opas autto ja kannatteli meitä pahimpien kohtien ylitse. Puroja ylitettiin niin monta kertaa, että lopulta käveltiin osa matkasta ilman kenkiä, koska jatkuva kenkien riisuminen ja takaisin laitto vei niin paljon aikaa. Mun hienot valkoset lenkkarit oli yltä päältä mudassa ja niin olin kyllä mäkin, jokusen kerran kaatuiltiin kun oli niin liukasta, pyllymäkeä mutaliejussa. Jalat ja kädet oli kans hieman haavoilla ja ruhjeilla tän kevyen päiväkävelyn jälkeen:D




Itse vesiputous ei ollu ihan niin iso ku mitä odotin, mutta kaunis silti. Uitiin jääkylmässä vedessä ja jotkut hyppi kallioilta veteen, ite en tohdinnu lähtä kokeilemaan, mun tuurilla oisin takuuvarmasti osunu johonki vedenalaseen kiveen. Takaisin vaellus meni melko samalla surviver modella kun alkumatkakin. Oli kyllä niin monta kohtaa jossa mietin, että jos nyt en keskity kunnolla, pysy pystyssä ja onnistu, ni melko turha edes soittaa enää ambulassihelikopteria, oon takuuvarmasti mennyttä, helpommalla pääsette kun vaan jätätte mut sinne viidakkoon. Huokasin syvään helpotuksesta kun päästiin vihdoin tasaselle maalle. We made it! Jälkikäteen ajateltuna aivan mahtava kokemus, vaikka turvallisuus kysymykset ei ollu sen tarkemmin tapetilla tän vaelluksen osalta.


Illalla lähtiin toiseen hostelliin vähän matkan päähän katsomaan afrikkalaista tanssia, jota ihanat ja suloset pikkutytöt meille esitti. Täytyy kyllä sanoa, että oooh lalaaa niiden tanssitaitoja, ne likat tulee niin saamaan huomiota kun pääsevät siihen ikään, että pääset klubeille tanssimaan. Nyt jo sheikkasivat sellasella ammattitaidolla, että ite katoin vaan kateellisena vierestä:D Tanssin lisäksi luvassa oli myös afrikkalaista musiikkia rumpujen ja muiden soittimien säestyksellä. Jotenki tuolla tuli ekaa kertaa kunnolla sellanen tunne, että ei tää voi olla totta, kuvittelen varmaan nyt kaiken. Ihmisiä ympäri maailmaa kattomassa taidokkaita afrikkalaisia esityksiä ja vaan nauttimassa siitä, että saa olla osa jotain tollasta. Vaikee selittää sitä, mutta jotenki tuntu että olin just tolla hetkellä oikeessa paikassa oikeeseen aikaan, just siellä missä mun pitikin olla.



Loppuilta meni tutustuessa muihin hostellimme asukkaisiin ja mulle itelleni kaikken hauskin osio oli, kun päätin kokeilla vuosien jälkeen hula-hula-vanteen pyöritystä. Joo, just sellasen mitä pienenä tyttönä pyörittelin kotipihalla. Luulin jo unohtaneeni miten hulahulataan, mutta nooh, yllätin kaikki, myös itteni ja voitin jopa hulahula-kilpailun toisen asukkaan kanssa, joka tarjosi ilmaisen juoman palkinnoksi tietenkin. Niin ne vanhat taidot pysyvät muistissa nähtävästi.


Sunnuntaina syötiin aamupala hostellilla, käytiin hieman kastautumassa meressä. Kyseinen ranta on tunnettu haihyökkäyksistään, nähtävästi maailman eniten hyökkäyksiä kokenut ranta. En todellakaan menny reittä syvemmälle, mutta pitihän sitä kokeilla.


Takasin matka sujui melko rattoisasti, mitä nyt hieman eksyttiin jossain kohtaa, joku risteys meni ihan ohitse nähtävästi. Jossain vaiheessa sitten huomattiin, että nyt ei kyllä muuten maisemat oo enää tuttuja, missäköhän ollaan tarkalleen ottaen. No meijän onneksi, ei tehty kovin suurta mutkaa, vaan päästiin väärääkin tietä pitkin lopulta takaisin valtatielle kohti Durbania.



Matkan kenties haasteellisin osuus olikin sitten Durbanissa. Valtatieltä kaupunkiin pääseminen ja yliopistolle suunnistaminen vei noin 1,5 tuntia. Mikään ei näyttänyt tutulta, tai näytti osittain tutulta mutta ei tarpeeksi suunnan määrittämiseen sen jälkeen kun oltiin poistuttu väärästä liittymästä. Durban on pääsääntöisesti melko turvallinen kaupunki, mutta täälläkin on alueita, joille ei saa eksyä edes päivän valossa, saatikka iltahämärässä 5 naisen voimin pikkuautolla. Oli aika jälleen lukita ovet ja näyttää siltä, että tiedetään minne ollaan menossa. Muutamien pysähdysten ja suunnan tarkistusten jälkeen, no ihan suoraan sanottuna, sattumalta osuttiin oikeeseen suuntaan, jolloin alko näyttää tutulta ja tajuttiin vihdoin mihin suuntaan lähteä ajamaan. Navigaattori olisi kyllä ollut erittäin kätevä tällä reissulla, mutta ikävä kyllä meistä kellään ei ole täällä käytössä minkään sortin älypuhelinta, etteivät vaan varkaat vie, ja en tiedä miten navigaattorin vuokraus käytännössä onnistuu ja paljon sellainen kustantaa. Pitänee tarkistaa tulevaisuuden reissujen varalle.




Hengissä selvittiin kuin ihmeen kaupalla ja oli kyllä hauska reissu kaiken kaikkiaan. Tällä kertaa näin myös ensimmäistä kertaa kunnolla, millaista on asua täällä maaseudulla. Talot ovat kaunistelematta, hökkeleitä, ihmiset kävelevät kaikkialle ja heille elämä on selviytymistä päivästä toiseen. Kyllä siinä hieman silmät avautuivat taas lisää, kun itse autolla hurautat kyläpahasten läpi matkalla kohti paratiisia, mussutat karkkia ja tuijotat auton ikkunasta toisten ihmisten elämää, tietäen että heillä ei mitä todennäköisimmin tule koskaan olemaan mahdollisuutta samanlaiseen elämään kuin mitä itse elän, ja josta kehtaan toisinaan jopa valittaa. Kaikki jotka itkivät joulun jälkeen saaneensa Ipodin Ipadin sijaan, i feel u guys, must be hard to be u.



-elisa